Vauhtijuoksu on Oulussa järjestettävä speedrun-tapahtuma. Speedrun on tapa pelata peli läpi mahdollisimman nopeasti. Joskus tavoitteena on saavuttaa jotain muuta kuin pelin läpäisy, kuten täydellinen läpipeluu, huono loppu tai hyvä loppu.
Tänä vuonna Vauhtijuoksu kerää varoja Syöpäsäätiölle. Jokainen voi lahjoittaa täältä. Katsoja voi halutessaan lisätä lahjoituksilla varoja eri pelien kannustimiin. Kannustimet ovat pelikohtaisia tavoitteita, jotka suoritetaan kyseisen kannustimen rahatavoitteen rikkoutuessa.
Tänä vuonna kannustimilla voi esimerkiksi saada pelaajan syömään tulista chiliä Resident Evil 7 -speedrunin aikana, toisen pelaajan nauttimaan Pepsimanin välivideoista ja kolmannen moikkaamaan eläimiä Super Metroidissa.
Tapahtuma alkoi keskiviikkona. Varoja on kerätty jo miltei 2000 euroa. Vauhtijuoksu on kerännyt viime vuosina tuhansia euroja eri hyväntekeväisyyskohteisiin. Tänä keväänä tapahtuma on ensimmäistä kertaa viisipäiväinen.
Vauhtijuoksun aikataulun löydät täältä. Lähetystä pääsee seuraamaan alla olevasta videosta tai vaihtoehtoisesti siirtymällä Vauhtijuoksun Twitch-kanavalle tästä linkistä.
Lähde: Vauhtijuoksu | Kuva: Vauhtijuoksu