SEURAA MEITÄ:
×

GAMING

ETUSIVU / GAMING
Luksushotelli suunnittelee oikeusjuttua esiintymisestään uutuuspelissä
  • Saara
    R

Luksushotelli suunnittelee oikeusjuttua esiintymisestään uutuuspelissä

julkaistu: 05.11.2022 12:10

Call of Duty: Modern Warfare II koki ennätysmenestyksekkään lähtölaukauksen. Kaiken juhlahumun keskellä kehittäjiä uhkaavat kuitenkin oikeustoimet, sillä amsterdamilainen hotelli pisti todellakin pahakseen esiintymisensä pelissä.

Tietenkään hotellin nimi ei pelissä ole sama kuin esikuvansa Conservatoriumin. Todellisuuden ja fiktion rajan hälventämisestä räiskintäpeleissä on kuitenkin tullut jatkuvasti suositumpaa, joten uutuudessa nähtävä Breenbergh Hotel muistuttaa erehdyttävästi alankomaalaista luksusmajapaikkaa.

Kuva: Activision

 

Ongelma piilee siinä, ettei rakennuksen käyttö väkivallan näyttämönä saati sen räjäyttäminen vastaa lainkaan hotellin perusarvoja. Paikan johtaja Roy Tomassen on kertonut, ettei oikeustoimiin ole vielä ryhdytty, mutta mahdollisia ne ovat. Activision ja Infinity Ward ovat kysymättä liittäneet hotellin kontekstiin, johon sitä ei haluta.

Conservatorium Hotel kuuluu Amsterdamin museokorttelin arvorakennuksiin Rijksmuseumin ja Van Gogh -museon rinnalla, ja sitä ylistetään usein Alankomaiden ylellisimpänä paikkana majoittua.

Alunperin pankkina toiminut talo on rakennettu 1800-luvulla ja sisustettu ehtaan jugend-tyyliin. Kulttuurista ja taiteellista arvoa koetaan MW2-pelissä loukatun.

Noin muutoin tuoreen Modern Warfare -osan visuaalista ilmettä on kyllä kovasti kiitelty. Saapi nähdä, kuinka suureksi kolaukseksi tämä kehnompi karttavalinta lopulta Activisionille koituu.

Lähde: Jaxon Kansikuva: Infinity Ward