SEURAA MEITÄ:
×

GAMING

ETUSIVU / GAMING
Kuuluisan tietokone-ennustuksen isä siirtyi ajasta ikuisuuteen
  • Saara
    R

Kuuluisan tietokone-ennustuksen isä siirtyi ajasta ikuisuuteen

julkaistu: 28.03.2023 15:59

Gordon Moore, teknologiayhtiö Intelin pitkäaikainen työmyyrä ja Mooren lain kehittäjä, kuoli viime viikolla kunnioitettavassa 94 vuoden iässä kotonaan Havaijilla.

Moore perusti mikroprosessoreistaan tunnetun Intelin yhdessä Robert Noycen kanssa vuonna 1968. Toimitusjohtajana Moore toimi 1979-87, minkä jälkeen hän viihtyi hallituksen puheenjohtajana vuoteen 1997. Lopullisesti eläkkeelle hän siirtyi vasta 2006.

Intelin nykyinen toimari Pat Gelsinger toteaa Mooren näkemyksellisyyden vaikuttaneen koko teknologiateollisuuteen.

– Hän oli avainasemassa tuodessaan ilmi transistorien tehon ja inspiroidessaan teknologeja ja yrittäjiä vuosikymmenien ajan.

Vuonna 2000 Moore vaimoineen perusti Gordon and Betty Moore -säätiön edistääkseen tiedettä, ympäristönsuojelua ja sairaanhoitoa.

Suurelle yleisölle tunnetuin maestro oli kuitenkin Mooren laista, jolla viitataan hänen vuonna 1965 tekemäänsä ennustukseen tietokoneiden laskuvauhdin kehityksestä. Hän arvioi transistorien määrän mikrosirulla kasvavan eksponentiaalisesti, tuplaantuen joka kymmenes vuosi. Ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen Moore joutui tarkistamaan arviotaan hieman ja tiivistämään sen kahteen vuoteen. Viime vuosiin asti laki on pitänyt jokseenkin kutinsa. Vuonna 1975 siruissa oli noin 5 000 transistoria. Viime vuonna Apple toi kauppoihin M1 Ultra -sirun, joka sisältää 114 miljardia transistoria.

Lähde: PC Gamer Kansikuva: Intel Corporation