SEURAA MEITÄ:
×

GAMING

ETUSIVU / GAMING
Googlen Stadia-pelialustan lähtölaskenta alkoi – sulkeutuu tammikuussa
  • Saara
    R

Googlen Stadia-pelialustan lähtölaskenta alkoi – sulkeutuu tammikuussa

julkaistu: 06.10.2022 06:00

Vielä kesällä Google kiisti huhut Stadian sulkeutumisesta. Nyt Google tiedottaa, että Stadia sulkeutuu. Kyseessä on jättiyhtiön innovaatio, jossa asiakas pystyy pelaamaan valikoimaa pelejä helposti pilven kautta turhia latailematta.

– Vaikka Stadian lähestymistapa pelien suoratoistoon kuluttajille rakentui vahvalle teknologiaperustalle, se ei ole saavuttanut olettamaamme vetovoimaa käyttäjien parissa, joten olemme tehneet vaikean päätöksen lopettaa Stadia-suoratoistopalvelumme, pääjohtaja Phil Harrison kirjoittaa.

Stadiaa käyttävät voivat käyttää pelikokoelmiaan vielä 23. tammikuuta saakka, ja Google Storen kautta tehdyt laitteisto-ostot hyvitetään. Stadia Storessa ostetut pelit ja lisäosat hyvitetään myös, enimmäkseen tammikuun puoleenväliin mennessä.

Vaikka Stadiasta ei tullut jättihittiä, Harrison pitää sen taustalla olevaa tekniikkaa nyt käytännössä toimivaksi todettuna.

– Huomaamme selviä mahdollisuuksia soveltaa tätä tekniikkaa muualla Googlen osasissa, kuten YouTubessa, Google Playssa ja lisätyn todellisuuden pyrkimyksissämme – sekä tuoda se saataville kumppaneillemme, jotka jakavat näkemyksemme pelialan tulevaisuudesta, hän kertoo

– Olemme edelleen syvästi sitoutuneita pelaamiseen ja jatkamme investoimista uusiin työkaluihin, teknologioihin ja alustoihin, jotka tukevat kehittäjien, alan kumppaneiden, pilviasiakkaiden ja sisällöntuottajien menestystä.

Stadian ystäville on tietysti harmi, että palvelu poistuu, mutta sen puutteet huomioon ottaen heitä ei onneksi liene massoittain. Esimerkiksi kaivattua perhekäyttäjää palveluun ei koskaan tullut, ja pelivalikoimassakin oli toivomisen varaa.

Stadia siirtyy Google-hautausmaalle melko lailla samaa matkaa Hangoutsin kanssa ja kaivaa leposijansa Picasan, Google Play Musicin ja Youtube Gamingin viereen. Kalmistosta löytyy monia tuntemattomampiakin projekteja, jotka Google hautasi vähin äänin. Tsekkaapa täältä!

Lähde: PC Gamer Kansikuva: Google