SEURAA MEITÄ:
×

GAMING

ETUSIVU / GAMING
Arvostelu – God of War: Ragnarök
  • Niko
    Nikkilä

Arvostelu – God of War: Ragnarök

julkaistu: 29.11.2022 19:51

Vuoden 2018 God of War oli kenties yksi pelihistorian merkittävimmistä julkaisuista. Se on harvinainen esimerkki jatko-osasta, joka onnistui siirtämään jo vanhentuneen hahmokonseptin nykyaikaan ja mullistamaan sarjan identiteetin täysin, pysyen samalla uskollisena juurilleen. Alkuperäistrilogian murhanhullu jumalansurmaaja Kratos muuntautui pelissä katuvaksi ja dramaattiseksi yksinhuoltajaisäksi, jonka etääntynyt suhde Atreus-poikaansa muodosti pelin sydämen.

Viime viikolla julkaistu God of War: Ragnarök lähtee siis vahvalta pohjalta, mutta tämä ei tarkoita, että jatko-osan tehtävä olisi mitenkään helppo. Edellisen pelin intiimi tarina on vaihtunut maailmanlopun odotteluun ja avoimeen taistoon viikinkijumalia vastaan. Jatko-osa on siis vapautettu edeltäjänsä kahleista, mutta samalla on myös hävinnyt osa sen elintärkeästä fokuksesta.

Maailma eeppisen seikkailun alustana

Ragnarökiä on kuvailtu jatko-osan lisäksi myös yksittäisen pelin toiseksi puoliskoksi, ja aimo annos sen tarjonnasta onkin jo aiemmin tuttua. Kenties merkittävimpänä parannuksena voidaan mainita maailman laajentuneen huomattavasti. Kun Kratos ja Atreus kumppaneineen lähtevät matkaan Ragnarökin välttämiseksi ja Odinin peittoamiseksi, avautuu pelaajalle nopeasti enemmän tekemistä kuin maha kestää. Pohjolan yhdeksän maailmaa ovat avoimia, verrattain laajoja kenttiä, joita voi tutkia ja koluta mielensä mukaan.

Ympäristöt vaihtelevat Vanaheimin viidakoista Asgardin saaristomaisemaan, ja ne ovatkin todella kaunista katsottavaa. Jotkin näkymistä ovat suorastaan henkeäsalpaavia. Kentät on ripoteltu täyteen esimerkiksi taisteluita, puzzleja, kerättäviä esineitä ja sivutehtäviä. Ragnarök tarjoaa ehdottomasti vastinetta rahalle, ja uskon sen olevan peli, jonka sataprosenttista läpipelaamista tulen puuhastelemaan vielä kuukausitolkulla.

Pelaaja pääsee tutustumaan yhdeksään maailmaan God of War: Ragnarök -videopelissä.

 

Toiminnan ytimessä on kuitenkin taisteleminen, kuten sodanjumalan nimeä kantavalle pelille sopiikin, ja sen taistelujärjestelmä on äärimmäisen monimuotoinen. Pelkällä nappien hakkaamisella ei pärjää, vaan selviäminen vaatii pään käyttöä ja taktikointia. Yksinkertaisemmillaan taistelu vaihtelee useammalla aseella hyökkäämisen ja vihollisten iskujen välttämisen välillä – joko kilvellä torjuen, kimmottaen tai väistäen.

Lisäterän taisteluihin saa Kratoksen ja Atreuksen varusteita ja kykyjä päivittämällä. Tämä roolipeleistä lainattu systeemi on sinällään ihan mukavaa puuhaa, ja antaa hyvän syyn täyttää pelin kentät erilaisilla kerättävillä resursseilla.

Taistelu on parhaimmillaan yksittäisiä vihollisia, kuten pomovastuksia vastaan, jolloin elintärkeäksi nousee vastustajan liikkeiden mieleen painaminen ja niihin oikealla tavalla reagointi. Esimerkiksi tietyt hyökkäykset täytyy joko väistää tai kimmottaa, kun taas toiset on pakko väistää. Näissä tilanteissa peli alkaa muistuttaa Dark Souls -sarjan perillistä.

Ikävä kyllä näin puhtaat taistelut ovat harvinaisia. Alkupään jälkeen peli ei tunnu oikein tietävän, miten hinata vaikeustasoa ylöspäin, joten se yksinkertaisesti viljelee enemmän vihollisia kentälle. Koska taistelussa selviäminen vaatii vihollisten liikkeiden tunnistamista, imee tällainen sekamelska osan hauskuudesta pois. Asiaa ei paranna se, että kamera on asetettu aivan liian lähelle Kratosta, joka itsekin peittää osan vihollisista ruumillaan. Liki joka taistelussa ruudun ulkopuolella seisovat viholliset latovat hyökkäyksiä, joiden välttäminen on kiinni 50/50 sekä taidosta että tuurista.

God of War -pelisarja on kauniimpi kuin koskaan.

 

Kohtalon uhmaamista ja kipeitä perhesiteitä

Kuten jo aiemmin mainitsin, uudistettu God of War tunnetaan pelimekaniikkojen lisäksi myös tarinastaan. Tältä osin koen, että Ragnarök jää auttamatta edeltäjänsä varjoon. Mytologian ja eeppisten tarinoiden ystäville peli on puhdasta mannaa, ja tarinatiimin luovuus paistaa lävitse sen eeppisyydessä. Valokeilan varastivat lähipiiriään lempeästi manipuloiva Odin sekä Marvel-versiotaan huomattavasti jykevärakenteisempi Thor, jonka visuaalinen ilme tarjosi kovin kaivattua vaihtelua videopelisankarien normaaliin muottiin.

Samalla pakka tuntuu kuitenkin levinneen tietyllä tavalla käsiin. Siinä missä vuoden 2018 God of War keskittyi intiimiin perhedraamaan, jonka päämäärä ja tarkoitusperät olivat kristallinkirkkaita, Ragnarök tuntuu hamuilevan toistamiseen sivupoluilla. Tie loppuhuipennusta kohden ei ole tarinan sankareille aina selvillä, ja monen tehtävän jälkeen jäi tunne, että tarina nytkähti vain himpun verran lopullista päämääräänsä kohden, jos sitäkään. Kun kertomuksen kliimaksi lopulta alkaa, tuntuu sen ajankohta riippuvan enemmän käsikirjoittajien päätöksestä kuin hahmojen tekemän työn tuloksesta.

Peli panttaa myös muita mielenkiintoisia tarinaelementtejä. Kratoksen matka Kreikan mytologiasta Pohjolaan avasi liudan kysymyksiä, jotka edellisellä pelillä oli varaa jättää vastaamatta. Jatko-osan kohdalla kaivattaisiin kuitenkin jo muuta kuin kainoja vihjauksia. Mikä onkaan jumalien asema tai näiden välinen suhde maailmassa, jossa eri mytologiat elävät rinta rinnan? Peli vihjaa näiden vastausten olemassaolosta, mutta kieltäytyy antamasta niitä.

Thor on God of War: Ragnarökissä jykevämpi kuin Marvel-kaimansa.

 

Jopa Kratoksen ja Atreuksen välinen suhde tuottaa pienoisen pettymyksen. Kratos kaitsee yhä poikaansa kuin lammasta, vaikka Atreus on jo teini-ikäinen. Kratoksen omaan menneisyyteen ja tämän synteihin ei tässäkään pelissä paneuduta kunnolla, vaikka miehen uhrien verellä kykenisikin jo täyttämään useamman järven. Kysymyksiä siitä, voiko Kratos muuttua ja Atreus löytää oman polkunsa, jauhetaan uudelleen ja uudelleen. Peli haluaa sanoa paljon sanomalla vähän, mutta koska Kratos ja Atreus ovat jo perinpohjaisen tuttuja, toivoisi näiden kasvutarinalta enemmän.

Tästä huolimatta pelin tarina ei ole missään nimessä huono. Sen hahmokatras on mieleenpainuva ja persoonallinen, mutta samalla virkistävällä tavalla rikkinäinen. Hahmot ovat viallisia ja puutteellisia, eivätkä aidosta yrittämisestään huolimatta tee aina oikeita päätöksiä. Matkan loppu oli nostaa kyyneleen silmään ja kirkasti pelin tarinaa tavalla, jota olisin kaivannut läpi koko keston.

Lopuksi

God of War: Rangarök on tutunoloinen laatupeli, joka ei jättänyt mieltä mullistavaa loppuvaikutelmaa, mutta jota on kuitenkin vaikea lähteä isolla kädellä moittimaan. Ongelmakohdat kykenee loppujen lopuksi nielemään vaivatta, kun runsaudestaan pursuava maailma ja inhimillisten hahmojen väliset suhteet on toteutettu kiistattomalla ammattitaidolla ja rakkaudella. Vaikka viikinkimytologia onkin jo populäärikulttuurissa tutuksi kaluttu aineisto, tarjoaa Ragnarök siihen uniikin näkökulman, joka ei rajoitu pelkkään kuvaston riistämiseen.

Arvosana: 8/10