SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Viikonloppuna ajetaan Saksassa – Peseekö Vettel kasvonsa?
  • Johannes
    Romu

Viikonloppuna ajetaan Saksassa – Peseekö Vettel kasvonsa?

julkaistu: 25.07.2019 15:54

Kauden 11. osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna 26.07 – 28.07.2019 Hockenheimin moottoriradalla, Saksassa.

Saksan GP:n ongelmat

Saksa on tunnetusti moottoriurheilun luvattu maa, joka on viime vuosina paininut F1 -tapahtumajärjestäjien ja taloudellisten ongelmien kanssa. Saksan GP on ajettu viimeisen neljän vuoden aikana vain kaksi kertaa. Ongelmien juuret ulottuvat vuonna 2009 tehtyyn sopimukseen, jolloin formulamogulina toimi vielä Bernie Ecclestone. Sopimuksen ehdoissa oli, että Hockeinheim ja Nürburgring järjestävät Saksan GP:n vuorotellen, mutta vuosina 2015 ja 2017 Nürburgringin talousahdingot paisuivat liian suuriksi, joiden seurauksena Saksan GP jäi kokonaan ajamatta.

Hockenheim neuvottelee tällä hetkellä uudesta sopimuksesta, vanhan sopimuksen päätyttyä tulevaan viikonloppuun. Hockenheim ja Liberty Median eivät ole vielä päässeet sopimukseen jatkosta, eli Saksan GP on yksi varteenotettava ehdokas, mikä putoaa pois ensi kauden kalenterista.

Hockenheimring

Hockenheimring sijaitsee Hockenheimin kaupungissa Baden-Württembergissä Saksassa. Hockenheimin moottorirata sai muodonmuutoksen vuonna 2002, kun F1 -suunnittelijaguru Hermann Tilke toi oman näkemyksensä Hockenheimringin radalle. Vanhan radan metsäosuus poistettiin, jonka seurauksena radasta tuli Media -ja yleisöystävällisempi. Ensimmäisestä mutkasta tehtiin jyrkempi, mikä avaa takasuoralle hyvän ohitusmahdollisuuden.

Ennen Tilken muutoksia Hockenheimring oli keskinopeudeltaan F1 -sarjan nopein rata, jonka rataennätys on edelleen Kimi Räikkösen hallussa. Räikkönen kaasutteli rataennätyksen vuonna 2004 McLarenilla, mutta Jäämies ei ole koskaan kyennyt voittamaan Saksan GP:tä. Suomalaiskuskeista Saksassa voittoon on yltänyt vain Mika Häkkinen (1998).

Hockenheimring rataprofiili

Sijainti: Hockenheim, Saksa
Radan pituus: 4,574 km
Mutkia: 17
Kilpailun pituus: 67 kierrosta, 306,458 km
Viime vuoden paalupaikka: Sebastian Vettel (Ferrari)
Viime vuoden voittaja: Lewis Hamilton (Mercedes)
Rataennätys: 1.13,780 Kimi Räikkönen (McLaren)
Eniten voittoja: Michael Schumacher, Lewis Hamilton (4)
Eniten voittoja valmistaja: Ferrari (22)

Michael Schumacher on Hockenheimringin valtias neljällä voitollaan. Lewis Hamilton on voittanut Saksan GP:n myös neljästi, kolmesti Hockenheimissa ja kerran Nürburgringillä.

Pirellin rengasseokset Saksaan

Rengasvalmistaja Pirelli tuo Saksan kisaviikonloppuun pehmeämpää rengasseosta kuin kaksi viikkoa sitten ajettuun Silverstoneen, mikä on tunnetusti rengasrasitukseltaan yksi F1-kalenterin vaativimpia ratoja. Hockenheim -viikonlopun rengasseokset ovat; C2 (valkoinen), C3 (keltainen) ja C4 (punainen).

Kuljettajien/tallien rengasvalinnat

Kärkitallien osalta rengasvalinnat noudattavat tuttua kaavaa, jossa Valtteri Bottas ja Charles Leclerc ajavat harjoituksissa pitkän vedon viikonlopun kovimmalla rengasseoksella, minkä Red Bullilla ajanee Pierre Gasly – tai sitä ei ajeta ollenkaan.

Viikonloppu läpiviedään mitä ilmeisemmin yhdellä pysähdyksellä, jossa kärkitallit ajattavat kuskinsa aika-ajon toisessa osiossa viikonlopun keskikovalla seoksella, mikä antaa paremmat lähtökohdat itse kilpailuun, jos ei tule muuttujia.

Vettel palaa rikospaikalle

Viime vuonna Hockenheimin radalla ajettiin yksi kauden tapahtumarikkaimmista kilpailuista, jonka pääesiintyjä oli Sebastian Vettel. Kotiyleisön edessä paalulta lähtenyt Vettel johti kilpailua 52 kierrosta ja oli ajamassa melkein yhdeksän sekunnin erolla selvään voittoon, kunnes saksalaisässä sortui alokasmaiseen virheeseen, minkä seurauksena saksalainen ajoi seinään! (katso kolari tästä).

Näin Mercedes korjasi potin Lewis Hamiltonin johdolla, Bottaksen soittaessa tässä vaiheessa kautta jo kakkosviulua. Tapahtuma on siinä mielessä merkityksellinen, että Vettel ei Saksan hölmöilyjen jälkeen ollut enää oma itsensä. Hamiltonin lisätessä kaasua kesätauon jälkeen, karkasi maailmanmestaruus viidennen kerran brittikuskille.

Peseekö Vettel kasvonsa?

Vettel joutuu melkoiseen painekattilaan tulevana viikonloppuna, kun edessä on kotikisa ja viime kauden epäonnistuminen. Kausi ei ole mennyt saksalaisen osalta putkeen, ja monacolaisnuorukainen on alkanut pyyhkimään saksalaiskuljettajalla lattiaa. Leclerc on MM-sarjassa enää kolmen pisteen päässä tallikaverista ja olisi mahdollisesti edellä, jos Ferrari ei olisi suosinut Vetteliä. Vettelin on käytännössä pakko onnistua Saksassa!

Hockenheimring on tunnetusti ollut Mercedeksen ja Lewis Hamiltonin valtakuntaa hybridi aikakaudella. Euroopassa liikkuva helleaalto saattaa auttaa Ferraria, kun tiedetään, kuinka isoissa ongelmissa Mercedes oli Itävallassa – Mercedekselle tulossa päivityspaketti – mutta poistaako se kaikkia ongelmia? Hockenheimiin on luvattu hellettä ja ukkoskuuroja, jolloin kaikki elementit  tapahtumarikkaaseen kilpailuun on olemassa!

Kuljettajien pistetilanne top 10

KuljettajaTalliPisteet
Lewis HamiltonMercedes0
Valtteri BottasMercedes0
Max VerstappenRed Bull0
Charles LeclercFerrari0
Sebastian VettelFerrari0
Pierre GaslyAlphaTauri0
Carlos SainzMcLaren0
Alexander AlbonRed Bull0
Daniel RicciardoRenault0
Sergio PerezRacing Point0

Saksan GP:n aikataulu

Perjantai 26.07.2019

klo: 12:00 1. harjoitukset
klo: 16:00 2. harjoitukset

Lauantai 27.07.2019

klo: 13:00 3. harjoitukset
klo: 16:00 aika-ajot

Sunnuntai 28.07.2019

klo: 16:10 Saksan GP

 

Kisakalenterin, Vihjeet ja paljon muuta F1 -kaudesta löydät täältä>>>

 

Lähteet: Pirelli, Formula1