SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Aleksander Ovechkin
  • Toimitus

Yön NHL-kierros oli tasainen ja vähämaalinen

julkaistu: 17.11.2018 07:44

Peräti viisi kuudesta ottelusta yön NHL-kierroksella ratkesi joko jatkoajalla tai voittolaukauskisassa.

Kolme voittoa putkeen ottaneet Jets ja Sabres kohtasivat Bell MTS Placessa, missä isännät hallitsivat pelitapahtumia kaksi erää, mutta eivät saaneet tehtyä avausmaalia enempää osumia ja vieraat kiittivät luistellen lopulta voittoon voittolaukauskisassa voittoon tasoituksensa jälkeen.

Jetsin Kyle Connor vei isännät johtoon toisessa erässä Patrik Laineen syötöstä kauden yhdeksännellä nyytillään livahdettuaan Laineen kanssa ylivoimahyökkäykseen.

Laine kolautteli kahteen otteeseen tolppaa, mutta tolpat olivat tällä kertaa Buffalon veskarin Carter Huttonin puolella.

Ensimmäisen kerran tolppa oli Laineen laukauksen tiellä toisessa erässä laiturin kammettua itsensä oikealta laidalta läpi.

Jälkimmäinen tuhannen taalan paikka siunaantui Laineelle varsinaisen peliajan viimeisillä sekunneilla, kun laituri ryösti lätyn Zach Bogosianilta kulmassa ja kirmasi maalille antaen ranteen puhua. Kiekko pomppasi epäonnekkaasti Huttonin alle ja oli hetken pelattavissa, mutta Laine pyyhki vain pölyt sen päältä.

Jeff Skinner tasoitti pelin 1-1:een kolmannen erän avausminuutilla ylivoimalla kauden 13.nnella osumallaan. Skinner on tehnyt kymmenen maalia kymmenessä vierasottelussa.

Jetsin kapteenin Blake Wheelerin 11 ottelun pisteputki (2+18) meni poikki isäntien lukuisista paikoista huolimatta.

Rankkareissa ratkaisu nähtiin vasta seitsemänsien laukojien kohdalla. Mathieu Perreault ei saanut limppua ohi Huttonin, mutta Conor Sheary sitävastoin jekutti Laurent Brossoitia ja Buffalo kömpi neljänteen peräkkäiseen voittoonsa.

Carl Söderberg maalasi Coloradolle avausmaalin jo pelin alussa loukkaantumisista ja peliruuhkasta kärsivää Washingtonia vastaan.

Ilman ykkössentteriään Evgeni Kuznetsovia, kakkosen laituriaan TJ Oshieta sekä ykkösveskariaan Braden Holtbya pelannut Washington kampesi itsensä kuitenkin väkisin toisen erän kahdella maalillaan johtoon.

Ensin Devante Smith-Pelly iski pelin tasoihin ja sitten Aleksander Ovechkin tykitti mielipaikaltaan B-pisteen kaarelta kauden 13.nnen maalinsa ja vieraat johtoon.

Colorado tuli väkisin päätöserässä tasoihin Colin Wilsonin päivystettyä irtopalaa maalinkulmalla, mistä löi lätyn ohi hölmistyneen Pheonix Copleyn, joka pelasti kasapäin maalipaikkoja.

Nicklas Bäckström lämäsi kuitenkin voiton ylivoimalla vieraille Ian Colen istuttua boksissa.

Coloradon ykkösnyrkki jäi pisteittä. Mikko Rantanen säilytti silti kolmen pisteen johtonsa pistepörssissä (18. 7+22=29) ja johtaa yhä myös syöttöpörssiä yhden syötön erolla ennen Winnipegin Wheeleriä (21).

Yön tulokset:

Dallas – Boston 1-0 ja (B: Rask 36/37 torjuntaa)

Winnipeg – Buffalo 1-2 vl (W: Laine 0+1)

Chicago – Los Angeles 1-2 vl

Colorado – Washington 2-3 ja

Anaheim – Toronto 1-2 ja

Vegas – St. Louis 1-4