Twitch piti jälleen vuosittaisen “Twitch Holiday Spectacular” striiminsä, jossa yhtiö myös käy läpi vuoden aikana saavuttamiaan virstanpylväitä. Twitch sanoi, että mennyt vuosi oli hyvä yhtiön ja sen striimaajien kannalta.
Rakastamme juhlia yhteisöämme ja saavutuksiamme. Meidän roolimme on tukea kaikkia jotka auttavat luomaan vuorovaikutteista livenä näytettävää sisältöä joka tekee Twitchistä uniikin ja pidämme sen kohteena myös vuonna 2019 paremmilla välineillä, mahdollisuuksilla ja kokemuksilla varmistaaksemme, että yhteisö jatkaa kukoistamista.
Näin kommentoi Twitchin markkinointipäällikkö Kate Jhaveri lausunnossaan.
Menneenä vuonna Twitchin kumppanuusohjelmaan osallistuneiden määrä kasvoi 86% vuodesta 2017. 248 000 striimaajaa sai itselleen Affiliate statuksen ja yli 7 800 striimaajasta tehtiin kumppaneita. Affliate on tason kumppania alempana, mutta ylempänä kuin tavallinen striimaaja. Affliatet voivat ansaita “bitsejä” ja saada tilaajia itselleen. Näin striimaajaat tienaavat Twitchin kautta rahansa, mutta järin moni ei tee suuria rahoja tätä kautta.
Jopa puoli miljoonaa striimaajaa käynnistää lähetyksensä päivittäin Twitchissä ja striimaajien määrä on kasvanut kahdesta miljoonasta kolmeen tämän vuoden aikana. Twitch myös kommentoi miten joka hetki striimejä katsoo keskiarvolta noin miljoona samanaikaisesti ja tänä vuonna ovat katsoneet striimejä 434 miljardia minuuttia.
Uuden ennätyksen kerralla olevista katsojista organisaatiolla rikkoi ELEAGUE striimatessaan Counter-Strike: Global Offensiven Majorin finaalia, kun se ylitti yli miljoona katsojaa. Kaikkiaan eniten katsojia oli kuitenkin E3 striimillä jota katsoi koko Twitchin kautta kerralla kaikkiaan yli 2.9 miljoonaa kerralla.
Yksittäinen suosituin striimaaja tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, kun Fortnite striimaaja Ninja ylitti 628 000 katsojan rajapyykin striimatesssan Draken kanssa. Ninja kuitenkin ylitti vielä tämänkin striimatessaan Las Vegas Esports Arenan avausta keräten 667 000 katsojaa itselleen.
Lähde ja kuva: dotesports