SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Virtus.Pro-Team Secret: Revanssin aika?
  • Niko
    Mikkonen

Virtus.Pro-Team Secret: Revanssin aika?

julkaistu: 28.10.2018 01:00

ESL One Hamburg 2018 lähenee loppuaan ja viimeinen päivä alkaakin alemman kaavion finaalilla. Voittaja etenee finaaliin Vici Gamingia vastaan.

Virtus.Pro (VP) ja Secret kohtasivat jo kerran aiemmin turnauksen aikana. Tällöin VP oli ylemmän kaavion ensimmäisellä kierroksella parempi voitoin 2-1. Lähtökohdat ovat siis hyvin tasaiset otteluun lähdettäessä.

VP on pelannut kohtuullisen turnauksen. Odotukset ovat heitä kohtaan monilla tapissa, sillä he dominoivat edellistä DPC-kautta ylivoimaisesti, vaikka The Internationalin (TI) voittoa ei tälläkään kertaa irronnut. Pienoinen kysymys kuuluukin, että onko pitkään yhdessä ollut VP saavuttanut jo oman huippunsa vai löytyykö vielä parannettavaa? Missään nimessä heitä ei tule aliarvioida tällä perusteella. Tier 1 tiimi ehdottomasti kyseessä, mutta tätä sopii miettiä pidemmällä aikavälillä.

Secret vaihtoi TI:n jälkeen rosteriaan, mikä mainittiin jo aiemmassa vihjeessä. Tämä johtaa siihen, että kyseisten viiden pelaajan yhteissuorittaminen kehittyy nopealla tahdilla, ja erittäin pienellä todennäköisyydellä on saavuttanut kattoa vielä tässä ajassa.

Secretin turnaus alkoi hieman huonommin kuin allekirjoittanut odotti, mutta turnauksen edetessä otteet ovat parantuneet. Alemmassa kaaviossa ovat kaatuneet EG ja paiN. Team Asterin tiputtanut paiN kaatui näytöstyyliin 2-0 ensimmäisen pelin kestäessä vaivaiset 17 minuuttia ja 31 sekuntia. Edeltävällä kierroksella voitto EG:stä irtosi myöskin 2-0 ja tässä ottelussa vaikutuksen teki Nishan rapierin osto terrorbladelle. Loistava esimerkki rohkeudesta voittaa.

Tiukka ja mielenkiintoinen ottelu on ehottomasti odotettavissa. Kertoimien tulisikin olla hieman lähempänä toisiaan, joten pelimerkit lähtevätkin Secretin revanssille.