SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Veikkausliigassa liikaa pelejä – Vastauksena raju uudistus
  • Toimitus

Veikkausliigassa liikaa pelejä – Vastauksena raju uudistus

julkaistu: 23.10.2018 20:46

Monista lähteistä kantautuvan epävirallisen tiedon mukaan Veikkausliigaan kaavaillaan suurta muutosta, jonka tavoitteena on ottelumäärien pienentäminen. Elokuussa kasaan pistetty työryhmä kun pitää päätavoitteenaan yhden ottelun viikkotahtia. Työryhmän mukaan tämä tahti antaa joukkueille paremman mahdollisuuden harjoitella, yleisölle parempitasoisia otteluita ja pelaajille paremman kasvualustan. Kääntöpuolena otteluiden määrän pienenemisen johdosta saattavat seurat joutua hieman antamaan periksi saaduissa lipputuloissaan. Toisaalta pienempi määrä otteluita antaa myös mahdollisuuden kehittää ottelun ympärille rakennettavaa tapahtumaa helpommin.

Miten kaikki muuttuisi?

Tietojemme mukaan sarjajärjestelmää arvioivan työryhmän mukaan Veikkausliiga pelattaisi edelleen 12 joukkueen sarjana, koska pelaajien ja joukkueiden taso ja talous ei kestäisi riittävän suurta muutosta joukkueiden määrään. Sarjassa pelattaisi kaksi kierrosta, jonka jälkeen joukkueet pelaisivat kolmannen kierroksen jaettuina ylempään ja alempaan loppusarjaan. Näin taattaisi kaikille joukkueille tiukkoja otteluita, enemmän suuren panoksen pelejä ja pelaajille omatasoisia vastuksia kauden loppupuolella. Samalla sarjan mielenkiinto kasvaisi kesän helteillä, mikä varmasti auttaisi katsojia löytämään tiensä katsomoon.

Kolmas europaikka ratkaistaan pudotuspeleillä?

Tämän hetkisen hahmotelman mukaan myös sarjan voittaja ja kakkonen etenisivät automaattisesti seuraavan kauden europeleihin, mutta kolmas paikka ratkaistaisi pudotuspeleillä, mihin mukaan saattaisi päästä alemman loppusarjan paras tai kaksi parasta joukkuetta. Tämä kuulostaa suomalaisessa jalkapallossa vieraalta, mutta toisaalta tämäkin lisäisi merkityksellisten otteluiden määrää ja olisi varmasti monelle kannattajalle myös mieluinen vaihtoehto. Samalla alemman loppusarjan kärkipäässä riittäisi panosta sarjan loppuun saakka. Tämän lisäksi Suomen Cupin voittaja menee tututtuun tapaan euro-otteluihin. Tietysti kun puhutaan Veikkausliigan sarjajärjestelmistä, niin liigalla ja seuroilla on vielä mahdollisuus kommentoida tätä esitystä. Toisaalta jos seuramäärää päätettäisikin nostaa, menee pääsarjatyöryhmän paketti täysin uusiksi. Kuitenkin pääsarjatyöryhmän puheenjohtaja Kaarlo Kankkusen mukaan lopullinen ehdotus on tarkoitus viedä Veikkausliigan hallituksen päätettäväksi Marraskuun aikana.

 

(Kuva: Football Finland)