Kansikuva artikkelille: Valorantin Kiina-versio tulee vihdoin – kera erityisominaisuuksien, joita ei muille tipu

Valorantin Kiina-versio tulee vihdoin – kera erityisominaisuuksien, joita ei muille tipu

Riot Games on vahvistanut julkaisevansa Valorantin vihdoin Kiinassa. Eikä siinä vielä kaikki: kiinaversio on ryyditetty herkuilla, joita pelaajayhteisö on mankunut osaksi peliä jo pitkään.

Taktinen FSP-peli Valorant ilmestyi alun perin vuonna 2020, mutta vasta viime vuonna Kiinan viranomaiset lämpenivät pelille riittävästi. Julkaisua on odotettu innokaasti siitä lähtien, ja nyt Riot on vahvistanut ilmestymispäivän.

Kolmen vuoden kärsivällisyyden jälkeen Kiina-Valorant tarjoaakin ominaisuuksia, joista muualla vain haaveillaan.

Pelaajat ovat pitkään pyytäneet Riotia lisäämään kaivatun nauhoitusominaisuuden. Tällä hetkellä kolmannen osapuolen ohjelmistot ovat ainoa tapa tallentaa huippuhetkiä Valorantissa, eikä virallista järjestelmää ole luvattu.

Kiinalaispelaajat kuitenkin pääsevät nauttimaan sisäänrakennetusta tallennusominaisuudesta heti julkaisusta alkaen. Se toimii samalla tavalla kuin monet elokuvatyökalut, mutta on virallisesti pelissä valmiina. Fearless Moment -niminen ominaisuus tallentaa pelivideot heti latausvalmiiksi.

Fearless Moment ei ole ainoa eksklusiivinen ominaisuus Kiinassa. Samalla julkaistaan lähitaisteluase Fire Blade, joka ei tule saataville muualla.

Lisäksi pelaajat voivat ostaa kaikki aiemmat kokoelmat, mukaan lukien aikarajoitetut tuotteet kuten Arcane. Varsinkin tämä ilmoitus on saanut monet pelaajat haaveilemaan siirtymisestä Kiinan palvelimille, mutta valitettavasti Valorant Kiina on lukittu. Päästäkseen Kiinan servuille täytyisi hankkia sikäläiset yhteystiedot ja henkilötunnus, tai näin ovat datalouhijat päätelleet.

Valorant Kiina julkaistaan 12. heinäkuuta 16 agentin ja neljän kartan kerta. Loput sisällöstä lisätään ajan myötä uusissa päivityksissä.

Lähde: WIN.gg Kansikuva: Riot Games

Yhteisö