SEURAA MEITÄ:
×

VALORANT

ETUSIVU / VALORANT
VALORANT

League of Legends MOBA-pelistään tuttu Riot Games teki uuden aluevaltauksen kesäkuussa vuonna 2020 julkaistessaan Valorant -titteliä kantavan taktisen ensimmäisen persoonan ammuntapelin. Peli on kilpailullista räiskintää, jonka esikuvana toimii huippusuosittu Counter-Strike -pelisarja.

Valorantin ja Counter-Striken samankaltaisuudet löytyvät heti pelillisistä tavoitteista. Molemmissa peleissä viisihenkiset joukkueet yrittävät päihittää vastapuolen tai räjäyttää pommin (Spike) eri karttojen A- tai B-paikalla. Tiimit vuorottelevat puolustuksen ja hyökkäyksen välillä. Eriä on CS:GO:ssa 30 ja Valorantissa 24, ja jokaisen erän jälkeen saa erän suorituksen perusteella rahaa, jota voi käyttää varusteiden, kykyjen (Valorant) ja pyssyjen ostamiseen.

Eriäväisyydet liittyvät eritoten grafiikkaan, joka on Riotin pelissä huomattavasti sarjakuvamaisempi, sekä Valorantille uniikkeihin hahmoihin ja niiden kykyihin. Siinä missä Counter-Strikessä jokainen hahmo on samanlainen ja vailla erityisominaisuuksia, on Valorantissa useita monipuolisia kykyjä omaavia agentteja, jotka tuovat kokonaan uuden elementin pelin kulkuun.

Valorantin pelattavat hahmot ovat uniikkeja taidoiltaan. (Kuva: Riot)

 

Agenteilla on useampi uniikki erikoistaito, joilla voi vaikuttaa kamppailun tapahtumiin. Hahmot on jaoteltu eri luokkiin, jotka kuvaavat niiden käyttötapaa taistelukentällä:

  • Kaksintaistelijat (Duelists) tekevät enemmän tuhoa vastustajaan.
  • Aloitteentekijät (Initiators) helpottavat hyökkäyssiirtojen tekemistä.
  • Hallitsijoiden (Controllers) erityistaidoilla voi saada kenttien alueita paremmin hallintaan.
  • Vahdit (Sentinels) tukevat puolustusta ja voivat parantaa joukkuetovereita.

Agentteja on tällä hetkellä Valorantissa 19 kappaletta ja määrä kasvaa päivitysten myötä. Suora esikuva agenteille on Overwatch -pelisarja. Valorant siis ikään kuin yhdistää suosittujen taistelu- ja ammuskelupelien parhaita puolia, mitä pidetään yhtenä pelin vahvuuksista.

Huolimatta agenteista on Valorantin ydin, aivan kuten Counter-Strikessä, perinteisessä räiskinnässä ja tiimipelissä. Kohtaamiset vihollisen kanssa ovat nopeasti ohitse, joten etulyönnin saavuttaminen tavalla tai toisella on erävoiton salaisuus. Pelissä ei kannata juosta suinpäin vihollisen syliin, vaan tuntea aseensa, kykynsä ja suunnitelmansa. Voi esimerkiksi häiritä vastustajan näkyvyyttä agentin erityistaidolla ja tähdätä taistelualuetta kauempaa The Operator -tarkkuuskiväärillä (AWP) samalla kun joukkuelaiset hiipivät pommipaikalle vältellen äänekkäitä askeleita.

Aseita on Valorantissa suuri valikoima. On pistooleja, haulikoita, konepistooleja, kiväärejä, tarkkuuskiväärejä ja konekiväärejä, joilla kaikilla on omat käyttötarkoituksensa ja -tilanteensa. Lisäksi erien alussa voi ostaa panssareita ja hahmojen erikoiskykyjä.

Silmäys Valorantin pyssyvalikoimaan. (Kuva: Riot)

 

Pelattavia karttoja Valorantissa on seitsemän: Icebox, Bind, Haven. Split, Breeze, Ascent ja Fracture. Menestyminen pelissä vaatii karttojen opettelemista aina kulmien hallinnasta parhaimpaan taktiikkaan. Jokaisella kartalla on lisäksi omat erityispiirteensä, kuten Bindilla teleportit ja Havenilla tunnelit.

Jokainen Valorant-kartta pitää sisällään uniikkeja ominaisuuksia. (Kuva: Riot)

 

Kilpailullisen Valorant-matsin voittaa joukkue, joka saa kasaan ensimmäiseksi 13 erävoittoa, täten ottelut ovat yleensä noin 30-40 minuutin pituisia. Voittojen ja häviöiden määräämänä pelaajat ansaitsevat itselleen taitotason eli ränkin, jolloin peli osaa tarjota otteluihin samantasoisia vastustajia. Täten Valorant on ystävällinen niin uudelle tulokkaalle kuin kokeneelle kynärihirmulle. Taitotasot ovat:

  • Iron.
  • Bronze.
  • Silver.
  • Gold.
  • Platinum.
  • Diamond.
  • Immortal.
  • Radiant

Riot Games on suunnitellut Valorantin alusta asti myös esports- ja striimaajaystävälliseksi . Nopeatempoinen ja sarjakuvamainen peli, missä tapahtuu paljon on viihdyttävää pelattavaa ja seurattavaa. Valorant onkin kahden ensimmäisen vuotensa aikana noussut striimauspalvelu Twitchissä isoksi tekijäksi.

Kilpapelipuolelle Riot on kehittänyt Valorant Champions Tour -turnaussarjan, joka kestää koko vuoden. Se sisältää kolme kilpailutasoa: Challengers, Masters ja Champions.

  • Challengers-tason kilpailut ovat alueellisia, ja Riot järjestää niitä yhdessä eri turnausjärjestäjien kanssa.
  • Masters-kilpailut ovat suurempia, ja niitä järjestetään kolme kertaa vuodessa. Mukana olevat joukkueet ovat alueensa, kuten Euroopan, parhaita.
  • Vuoden kruunaa kahden viikon mittainen Champions-turnaus, jossa 16 parasta joukkuetta ympäri maailmaa taistelee siitä, kuka kruunataan maailman parhaaksi Valorantissa. Viime joulukuussa suomalaisen Santeri “BONECOLD” Sassin kipparoima Acend voitti Champions-turnauksen.
Vuoden 2022 turnauskalenteri. (Kuva: Riot Games)

 

Tunnetuimpia suomalaisia Valorant-pelaajia ovat Elias “Jamppi” Olkkonen (Team Liquid), Nikita “Derkeps” Sirmitev (fnatic), BONECOLD, Aaro “hoody” Peltokangas (G2 Esports) ja Jesse “JESMUND” Terävä (KOVA).

Pelin parhaimmat joukkueet mitataan TheSpike.gg ja VLR.GG sivustojen rankingin kautta. Sivustot ovat samankaltaisia monille CS-katsojille tutun HLTV:n kanssa, eli sieltä voi rankingin lisäksi seurata uutisia sekä menneitä ja tulevia pelejä kätevästi. Euroopassa tällä hetkellä VLR.GG:n rankingissa TOP10-lista:

  1. FunPlus Phoenic
  2.  G2 Esports
  3. Team Liquid
  4. Acend
  5. M3 Champions
  6. Fnatic
  7. Guild Esports
  8. OG
  9. Navi
  10. Big

Yhdysvalloissa puolestaan TOP10-lista:

  1. OpTic Gaming
  2. The Guard
  3. Cloud9
  4. XSET
  5. Version 1
  6. NRG Esports
  7. Luminosity
  8. Sentinels
  9. TSM
  10. Faze Clan

Valorant on kiinnostavassa vaiheessa kilapilullisesti. Pelin meta kehittyy hurjaa vauhtia ja uusia pelaajia ja joukkueita tulee nuorelle pelille pilvin pimein. Monet CS:GO:sta tutut nimetkin ovat vaihtaneet Valorantiin rakentamaan kokonaan uudenlaista uraa. Näihin kuuluu muun muassa veljekset Benrlitom eli Nivera ja Scream sekä Nathan “leaf” Orf.

Pelaajatcom aloittaa 13.5. alkaen Valorant-lähetykset Twitch-kanavallaan. Näet kanavan kautta suorana ja kokonaisuudessaan Valorant Champions Tour 2022 -turnaussarjan suomeksi ja laadukkaasti selostettuna.

UUSIMMAT VALORANT UUTISET
Suomalaiskaksikolle kirpeä tappio VRL-finaaliturnauksen avausottelussa – Joutui pudotusuhan alle
29.07.2022 12:08

Suomalaiskaksikolle kirpeä tappio VRL-finaaliturnauksen avausottelussa – Joutui pudotusuhan alle

Team Vitality jatkaa turnaustaistoaan huomenna 30.7.

Valorantin ensimmäinen yleisöturnaus VCT Masters Copenhagen oli onnistunut – Katsojaluvut silti pettymys
29.07.2022 10:00

Valorantin ensimmäinen yleisöturnaus VCT Masters Copenhagen oli onnistunut – Katsojaluvut silti pettymys

Valorantin ensimmäinen yleisöturnaus, VCT Masters Kööpenhamina, on saanut paljon positiivista palautetta innokkaasta yleisöstä, kertoo...

Fnatic ulos Valorant Masters -turnauksesta – Varmisti silti paikan MM-kisoissa
23.07.2022 09:42

Fnatic ulos Valorant Masters -turnauksesta – Varmisti silti paikan MM-kisoissa

Nikita “Derke” Sirmitevin joukkue Fnatic pelasi eilen alemman kaavion semifinaaliottelunsa Kööpenhaminan Valorant Masters -turnauksessa....

Valorant Mastersin pudotuspelit jatkuvat tänään – Eteneekö Derke sunnuntain finaaliin?
22.07.2022 13:44

Valorant Mastersin pudotuspelit jatkuvat tänään – Eteneekö Derke sunnuntain finaaliin?

Helsinkiläinen Arkade Bar tarjoaa faneille finaaliottelun kisakatsomon.

Fnatic heittämällä jatkoon Valorant Mastersin pudotuspeliavauksesta — Derke ottelun tähtipelaaja
15.07.2022 08:00

Fnatic heittämällä jatkoon Valorant Mastersin pudotuspeliavauksesta — Derke ottelun tähtipelaaja

Vastustajan kova aloitus ei riittänyt kaatamaan Fnaticia.

Striimaajatähti Shroud kertoo miksi palasi esports-ammattilaiseksi
14.07.2022 17:05

Striimaajatähti Shroud kertoo miksi palasi esports-ammattilaiseksi

Michael “shroud” Grzesiek tunnetaan yhtenä kaikkien aikojen katsotuimmista ja mekaanisesti lahjaimmista videopelaajista. Nykyinen...

Valorant Mastersin promovideolla yllättävä logomoka
13.07.2022 14:32

Valorant Mastersin promovideolla yllättävä logomoka

Riot Games käytti Valorant Masters: Copenhagen -tapahtuman promovideossa väärää logoa Acendin kohdalla, mistä joukkueen apuvalmentaja Milan...

Fnaticin koronakirous jatkuu – Derken joukkuetoveri sairastui juuri ennen huipputurnausta
09.07.2022 19:35

Fnaticin koronakirous jatkuu – Derken joukkuetoveri sairastui juuri ennen huipputurnausta

Vuoden toinen Valorant Masters -turnaus alkaa huomenna 10.7. Turnaukseen ottaa osaa 12 joukkuetta ympäri maailmaa, jotka edustavat lajin kermaa....

CS:GO-legenda ja striimaaja Shroud liittyy VALORANT-huippujoukkueeseen
09.07.2022 14:34

CS:GO-legenda ja striimaaja Shroud liittyy VALORANT-huippujoukkueeseen

Michael “Shroud” Grzesiek palaa takaisin kilpapeliuralle.

Valorantin alueellisten liigojen pudotuspelit käynnissä – Suomalaissävyiset KOVA ja Vitality mukana
29.06.2022 21:00

Valorantin alueellisten liigojen pudotuspelit käynnissä – Suomalaissävyiset KOVA ja Vitality mukana

Suomalaiset nähdään tositoimissa perjantaista eteenpäin.

Kaikille avoin Gigantti Valorant Cup tulee! – Osallistu 4000€ arvoiseen turnaukseen
29.06.2022 15:00

Kaikille avoin Gigantti Valorant Cup tulee! – Osallistu 4000€ arvoiseen turnaukseen

Agentit valmiina! Gigantti Valorant Cup on Gigantin ja Pelaajatcomin yhdessä järjestämä kaikille avoin Valorant-turnaus, joka huipentuu Assembly...

Luetuimmat nyt