SEURAA MEITÄ:
×

VALORANT

ETUSIVU / VALORANT
Maailmanmestaruudesta lohkon pohjille – Santeri “BONECOLD” Sassi syrjään Acendin kokoonpanosta
  • Niko
    Nikkilä

Maailmanmestaruudesta lohkon pohjille – Santeri “BONECOLD” Sassi syrjään Acendin kokoonpanosta

julkaistu: 24.03.2022 13:47

Valorantin maailmanmestaruuden viime vuonna voittanut Acend joutui pettymään karvaasti vuoden ensimmäisessä Challengers-turnauksessa. Acend sijoitti oman lohkonsa toiseksi viimeiseksi voittotuloksin 2-3, eikä täten edennyt turnauksen pudotuspelivaiheeseen.

Joukkue reagoi tulokseen varsin nopeasti, ja ilmoitti eilen siirtävänsä Santeri “BONECOLD” Sassin ulos joukkueen aktiivikokoonpanosta. Sassi toimi Acendin pelinjohtajana ja oli yksi sen tähtipelaajista. Vaikka tämän sopimus joukkueen kanssa on yhä voimassa, on Sassilla lupa “tutkia uusia mahdollisuuksia”.

Sassi itse kommentoi päätöstä kehumalla matkaansa organisaatiossa ja painottamalla, että hän tuskin kykenee odottamaan mahdollisuutta päästä johtamaan uutta joukkuetta.

Kun ottaa huomion Sassin aiemman uramenestyksen, on hyvin todennäköistä, että hänet nähdään uuden joukkueen paidassa pikemmin ennemmin kuin myöhemmin. Siitä, kuka tulee korvaamaan Sassin Acendin kokoonpanossa, ei ole vielä tietoa.

Lähde: Acend Kuvalähde: Riot Games