SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Uusi Overwatch-kartta Busan nyt myös Competitive-pelissä
  • Toimitus

Uusi Overwatch-kartta Busan nyt myös Competitive-pelissä

julkaistu: 27.09.2018 16:21

Syyskuun 11. Overwatch sai jälleen uuden kartan, Etelä-Koreaan sijoittuvan Busanin. Kyseinen kartta on nyt avattu myös Competetive-pelimuotoon. Blizzardin tapana onkin ollut olla päästämättä pelaajia heti uusien karttojen ja hahmojen kimppuun kilpailullisemmassa Competetive-pelissä, vaan sen sijaan niihin on ollut ainakin teoreettinen mahdollisuus tutustua ensin kasuaalimmissa Arcade- ja Quick Play –peleissä.

Busan on control-tyyppinen kartta, eli joukkueet eivät ole erillisissä hyökkäysvuoroissa, vaan molemmat koittavat yhtä aikaa parhaansa mukaan saada kartalla sijaitsevaa hallintapistettä haltuunsa viholliselta. Etelä-Koreaan sijoittuvassa Busanissa on kolme osaa ”Downtown”, eli kaupungin keskusta, ”Sanctuary”, eli pyhättö ja ”MEKA Base” eli MEKA-tukikohta.

Erityistä huomiota ovat herättäneet kartan MEKA-tukikohtaosiossa, hallintapisteen ympäristössä olevat liikkuvat seinät, joiden kaltaisia ei ennen ole nähty Overwatchissa. Ylös ja alas erän mittaan liikkuvat seinät aiheuttavat varmasti omanlaistaan päänvaivaa pelaajille ja pakottavat tekemään erilaisia taktisia ratkaisuja. Kirsikkana kakun päällä on tietenkin yhdenlaisena easter egginä löytynyt karaokekoppi, jossa ainakin Reinhardt-hahmon saa lurauttamaan hieman laulua.

Kuva: Youtube PlayOverwatch