SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
Tutkimus: E-urheilijat terveellisempiä ja paremmassa kunnossa kuin väestö keskimäärin
  • Sauli
    Rautiainen

Tutkimus: E-urheilijat terveellisempiä ja paremmassa kunnossa kuin väestö keskimäärin

julkaistu: 26.01.2021 10:26

Myytti e-urheilijoista epäterveellisen elämäntavan edelläkävijoinä on viimeistään nyt murrettu, jos on uskominen tuoretta Queenslandin Teknillisen Yliopiston tutkimusta.

Tutkimuksen mukaan valtaosa e-urheilijoista – jotka kilpailevat isoissa turnauksissa – elävät todellisuudessa terveellisemmin ja harrastavat enemmän liikuntaa kuin väestö keskimäärin. Tutkimus toteutettiin seuraamalla yhteensä 1400 pelaajaa yhteensä 65 eri valtiosta.

Jarosław "PashaBiceps" Jarząbkowski on herättänyt koko uransa huomiota salskealla ulkomuodollaan
Jarosław “PashaBiceps” Jarząbkowski on herättänyt koko uransa huomiota salskealla ulkomuodollaan.

 

Mielikuva murtuu

Fyysisellä epäaktiivisuudella on suuria vaikutuksia terveyteen. Terveyttä rasittavat vaivat, kuten ylipaino ja heikko lihaskunto ja tasapaino – pelaamisen mukana tulevia riskejä kaikki – lisäävät mahdollisuutta muun muassa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin. Onneksi näitä seurauksia voidaan välttää säännöllisillä elämäntavoilla.

Yliopiston paperi kertoo, että esports-pelaajana on 9-21 prosenttia todennäköisempää, että elämäntavat ja täten paino on terveellisempi verratuna muuhun väestöön.  Tutkimus peräänkuuluttaa, että kaikkein fyysisesti aktiivisimmat pelaajat ovat usein myös kaikkein menestyneimpiä. Tästä voidaan päätellä, että perinteinen urheilu on vahvasti myös e-urheilussa menestymisen taustalla pitäessään kehon kunnossa ja helpottaessaan esimerkiksi stressiä.

Tutkimuksen mukaan e-urheilijat juovat myös vähemmän alkoholia ja tupakoivat alle väestön keskiarvon.

“Tulokset haastavat sairaalloisen lihavan pelaajan stereotypian”, yliopiston tutkija Michael Trotter kertoo.

“Kun ajattelee esportsia, niin mieleen nousee huoli istumisen suuresta määrästä ja huonosta terveydestä. Tutkimus kuitenkin paljasti mielenkiintoisia ja yleistä mielikuvaa kohtaan ristiriitaisia tuloksia, sillä tosiasiassa osana harjoittelujärjestelmää eliittiurheilijat käyttävät keskimäärin yli tunnin päivässä fyysiseen harjoitteluun strategisen pelin parantamiseksi ja stressin hallitsemiseksi.”

Myös Suomessa on tehty tutkimusta aiheesta parin vuoden takaa. Tuomas Kari ja Veli-Matti Karhulahti selvittivät e-urheilun huippujen harjoittelua fyysiseltä näkökantilta.

Tulosten mukaan huipputason e-urheilijat harjoittelevat keskimäärin noin 5,5 tuntia päivässä joka päivä vuoden ympäri. Tästä harjoittelusta keskimäärin tunti on fyysistä harjoittelua, kuten lenkkeilyä, voimaharjoittelua tai vastaavaa.

– Tutkimuksemme osoittaa selkeästi, että huipputason e-urheilijat ovat myös liikunnallisesti varsin aktiivisia ja myös kokevat liikunnan auttavan heitä suoriutumaan paremmin kilpailuissa. Tämä antaa mielenkiintoisen viestin huipulle pyrkiville pelaajille, tutkijat toteavat.

Monien mielikuva neljä yötä lanittaneesta, sokeripatukoilla ja energiajuomilla käyvästä videopelitähdestä ei siis pidä aivan paikkaansa.

Organisaatiot ja pelaajat tekevät töitä hyvinvoinnin eteen

Kun asiaa miettii tarkemmin, niin tutkimuksien tulokset käyvät järkeen. Pelaajien turnausaikataulut ovat tiukkoja ja harjoittelumäärät suuria. Ilman riittävää unta, monipuolista ravintoa ja liikuntaa edes taidokkainta reagointikykyä omaava hirmu ei kykenisi tasaisiin tuloksiin tai huipputasoonsa tasaisesti.

E-urheiluorganisaatiot ovat tajunneet tämän. Vaikka moni organisaatio on vasta nuori, löytyy heiltä jo esimerkiksi joukkuelääkäreitä, hierojia ja personal trainereita. Myös henkinen puoli otetaan etenevissä määrin huomioon.

Etenkin vuonna 2020 on ollut paljon tapetilla pelaajien jaksaminen. Esimerkiksi Counter-Strike: Global Offensivessa useampi huippupelaaja jättäytyi kuluvana vuotena loppuun palamisen vuoksi sairauslomalle. Osittain vastareaktiona tähän, vuonna 2020 pelaajat loivat oman edunvalvontatahonsa CSPPA:n. Viimeisimpänä meriittinään joulukuussa CSPPA kävi keskusteluja turnausjärjestäjien kanssa mahdollistaakseen turnausaikataulujen ja riittävän levon yhteen liittämisen.

Counter-Strikeä ammatikseen pelaavat loivat eduvalvontaorganisaation CSPPA:n 
Counter-Strikeä ammatikseen pelaavat loivat eduvalvontaorganisaation CSPPA:n

 

E-urheilun yleistyessä mielikuvat ovat tärkeitä

Pelaamisen ja kilpapelaamisen yleistyessä on Queenslandin yliopiston kaltaisten tutkimustuloksien osoittama suunta positiivinen. Esimerkiksi yhä useamman nuoren ihailun kohde voi lempimuusikon lisäksi olla vaikkapa tuorein League of Legends -mestari. Siksi e-urheilualalla on halu tehdä töitä sen eteen, että alan uudet tulokkaat innostuvat ja osoittavat, etteivät terveelliset elämäntavat ja pelaaminen sulje toisiaan pois. Tällöin –terveydellisten hyötyjen lisäksi – moni e-urheilua urana harkitseva välttäisi alaan liittyviä ennakkoluuloja, jotka saattavaisivat vaikuttaa unelman tavoitteluun.

Tutkimus keskittyi pelaamista ammatikseen tekeviin, joten se ei ole yleistettävissä koko pelaavaan väestöön. On totta, että pelaamiseen yhdistetään helposti valvomista, vähäistä liikuntaa ja epäterveellistä ravintoa. Ongelmia löytyy siis runsaasti. Menestyneet pelaajat toimivat kuitenkin monille esimerkkeinä, joten tutkimustuloksen mukaan voi olla, että tulevaisuudessa nuorilla pelaajilla on enemmän syytä ja motivaatiota olla fyysisesti aktiivisia.

Vaikka ihan vielä ei olla siellä, että erien välissä pelaajat nostavat kahvakuulaa, on hyvä tietää, että pelaamisen stereotypiat alkavat väistyä ja näkökulma siihen laajentua. Sillä pelaaminen on kaikkien ilo.

Kuvat: CSPPA  PashaBiceps