SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
Woxic Hellraisersin aikana
  • Juuso
    Syngelmä

Tähti-AWP kertoi uudesta CS:GO-joukkueesta

julkaistu: 21.06.2021 15:00

Entinen Hellraisers, mousesports ja Cloud9 -pelaaja Özgür “⁠woxic⁠” Eker on kertonut tekevänsä paluun ammattilaisotteluihin Counter-Strikessa.

Joukkueen kokoonpanoa ei ole vielä kerrottu, koska joukkueessa on mukana myös pelaajia, joiden sopimus on vasta päättymässä.

“woxicin” mukaan joukkue on kuitenkin kasassa.

“Olemme valmiita kilpailemaan ja grindaamaan Counter-Strikessa viiden miehen kokoonpanolla. Etsimme tällä hetkellä organisaatiota.”

Hellraisersin aikana “woxic” pelasi esimerkiksi entisen OG-pelaajan, Issa “ISSAA” Muradin kanssa.

mousesportsin aikana “woxic” valittiin maailman 12:ksi parhaaksi pelaajaksi vuonna 2019.

Cloud9 on jäänyt toistaiseksi “woxicin” viimeisimmäksi joukkueeksi. Etukäteen hehkutettu projekti oli lopulta pettymys niin “woxicin” kuin koko joukkueen osalta.

Turkkilaislähteen mukaan joukkueesta olisi tulossa turkkilainen. Lähteen mukaan joukkueessa pelaavat “woxicin” lisäksi Ömer “imoRR” Karataş, Buğra “Calyx” Arkın ja Ismailcan “XANTARES” Dörtkardeş. Viidettä pelaaja lähde ei osaa kertoa.

Lähde: HLTV, GamerBase

Kuva: Hellraisers

Tuoreimmat uutiset: