SEURAA MEITÄ:
×

BLAST

ETUSIVU / BLAST
Syksyn Blast Showdown EU-karsinnat julki – Mukana ENCE ja suNnyn TITANS
  • Aleksi
    Majander

Syksyn Blast Showdown EU-karsinnat julki – Mukana ENCE ja suNnyn TITANS

julkaistu: 24.08.2022 16:51

Lokakuussa pelattava Blast Fall Showdown huipputurnaus sai viimein Euroopan karsinnan. Gam3rs_X:n järjestämässä karsinnassa kahdeksan eurooppalaisjoukkuetta kilpailee paikasta pääturnaukseen.

Osallistuvat kahdeksan joukkuetta valikoituvat eri alueiden esikarsinnoista, joista kaksi tulee yleiseurooppalaisesta esikarsinnasta jonne on kutsuttu mukaan myös ENCE ja Miikka “suNny” Kempin tähdittämä TITANS. Tämän lisäksi muilla suomalaisjoukkueilla on mahdollisuus päästä mukaan avoimien karsintojen kautta.

Esikarsinnat pelataan 5.9.-9.9. ja niissä kilpailee yhteensä kuusi eurooppalaiskokoonpanoa, joista kaksi parasta jatkaa varsinaisiin karsintoihin.

Yleiseurooppalaisen karsinnan lisäksi syksyn Showdown saa kuusi osallistujaa Blast Premieristä, kolme erikseen kutsuttua joukkuetta ja viisi muiden karsintojen kautta kilpapaikan lunastanutta joukkuetta.

Euroopan karsinnan lisäksi suomalaisittain mielenkiintoisin on kuukauden päästä järjestettävä Nordic Masters karsinta jonka järjestää Pelaajat.com. Nordic Mastersiin tiensä selvittää Pelaajatcom Seriesin voittaja, osallistu itse turnaussarjaan vaikka heti tämän linkin kautta.

Lähde: Liquidpedia
Kuva: BLAST