SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
OpTic Chicagon Scump
  • Juuso
    Syngelmä

“Surullinen. Sitä olen ollut jo kuukausien ajan” – tähtipelaaja avautui peliuran haittapuolista

julkaistu: 24.06.2021 10:00

OpTic Chicagon Call of Duty -pelaaja, Seth “Scump” Abner on kertonut Twitter-tilillään kärsivänsä mielenterveysongelmista. Hän on vuoden 2017 maailmanmestari ja X Games -kultamitalisti. Hän on ollut osa nimekkäitä CoD-joukkueita kuten Chicago Huntsmen, OpTic Gaming ja Quantic LeveraGe.

Scump kertoo olleensa jo kuukausia surullinen.

“Surullinen. Sitä olen ollut jo kuukausien ajan. Haluan voittaa niin paljon. Luovuin sisällöntuottajan ammatista, jotta voisin kehittyä kilpapelaajana. Päädyin kuitenkin vain samoihin tuloksiin kuin aiemmin. Olen todella eksyksissä. En koskaan puhu henkisestä hyvinvoinnistani, mutta viime ajat ovat olleet todella rankkoja.”

Useat ihmiset, kuten OpTic Gamingin livestream-tiimiin kuuluva Davis “Hitch” Edwards ovat osoittaneet tukensa Scumpille.

Scump on sanonut haastatteluissa olevansa kyllästynyt siihen miten ihmiset kohtelevat häntä. Hän toivoisi, että hänet nähtäisiin joskus jonain muunakin kuin meeminä ja heittopussina. Hän toivoo, että mielenterveys otettaisiin jatkossa vakavammin myös videopeliyhteisöissä, mutta pelkää ettei näin tapahdu.

Haastattelussa Jack “Courage” Dunlopin kanssa Scump puhui kilpapelaamisen kaksiteräisestä miekasta.

“Kukaan ei arvosta työtäsi, sillä vain tuloksella on väliä. Se taitaa olla sellainen kilpapelaamisen kaksiteräinen miekka.”

Lähde: Scump, GGRecon

Kuva: OpTic Chicago

Tuoreimmat uutiset:

Luetuimmat nyt