Metro Areenalla Suomen naisleijonat starttaavat maailmanmestaruuskisat kovimmalla mahdollisella testillä, kun se saa avauspäivän iltaottelussa vastaansa viidettä peräkkäistä MM-pyttyä metsästävän jenkkien joukkueen.
Yhdysvaltojen joukkueen peräsimessä piiskuroi naisia tällä kaudella Bob Corkum, joka itse pelasi aikoinaan seitsemässä eri NHL-joukkueessa kaikkiaan 720 ottelua ja teki niissä 97 maalia ja 200 pistettä.
Aktiiviuransa päättymisen jälkeen Corkum on toiminut kymmenen kautta apulaisvalmentajana eri juniorijoukkueissa ja viimeiset neljä kautta NY Islandersissa vastaavassa roolissa, kunnes hyppäsi täksi kaudeksi jenkkien naisten maajoukkueen pääluotsiksi.
Se, missä jenkit ovat valtaosaa muita naismaajoukkueita edellä, on pelinopeus (vauhti), karvaus ja kiekonkäsittely. Jonkinlaisen kuvan jenkkinaisten vauhdista saivat talvella jopa NHL-pelaajat, kun taitokisassa Brianna Decker päihitti hölmistyneet NHL-pelaajat talvella syöttöradassa, mutta ilman virallista ajanottoa.
Corkumin 23 pelaajan ryhmästä löytyy peräti 14 viime kauden olympiakultamitalistia Pyeongchangista sekä kuusi keltanokkaa, jotka debytoivat tällä tasolla Espoossa.
Yksi uusista keltanokista, mitkä Corkum poimi rosteriinsa helmikuussa Rivalry Series -nimeä kantavissa peleissä kanukkeja vastaan oli hyökkääjä Hayley Scamurra, joka lunasti paikkansa MM-kisoihin tuossa sarjassa, vaikka jenkit hävisivätkin kanukeille kaksi kolmesta pelistään.
Näissä kisoissa USA pelaa kuitenkin pääasiallisesti eri joukkueella, sillä college-pelaajat eivät olleet tuolloin mukana, mutta nyt ovat. Yhdeksän pelaajaa on vaihtunut tuosta joukkueesta näissä kisoissa pelaavaan jenkkien rosteriin verrattuna. Jalkeilla on ehdottomasti paras jenkkien joukkue, mitä Corkum on saanut raavittua kasaan vanhalle mantereelle.
Kolmanneksi näissä kisoissa rankattu Suomi ei suinkaan ole jenkkien päävastustaja näissä kekkereissä, vaan se on jälleen kerran Kanada, minkä USA on voittanut seitsemän kertaa kahdeksasta viime MM-kisoissa.
Jenkit tuskin aliarvioivat silti muita maita näissä kisoissa ja tiedostavat ennenkaikkea sen, että esimerkiksi Suomi on saanut varmasti kurottua eroa yhä enemmän umpeen kahteen kiistatta kovimpaan kärkimaahan verrattuna.
Jenkkien veteraanipakki, 3-kertainen olympiakultamitalisti Kacey Bellamy on pelannut esimerkiksi tällä kaudella yhdessä suomalaisista Venla Hovin kanssa CWHL:ssa ja nähnyt läheltä, miten into pinkeänä kisoja odotetaan ja missä kunnossa niihin on valmistauduttu.
10 joukkueen sarja on myös ensimmäistä kertaa naisissa käytössä, mikä kertoo tason laajenemisesta.Suomi on voittanut USA:n naisissa edellisen kerran reilut viisi ja puoli vuotta sitten ystävyysottelussa 3-1, minkä jälkeen kuonoon on tullut kerta toisensa jälkeen.Luleåssa nykyisin luutiva 32-vuotias pakki ja Naisleijonien kapteeni Jenni Hiirikoski oli tuolloin yksi Suomen maalintekijöistä, kuten myös kuusi päivää sitten Japania vastaan, kun Suomi kaatoi harjoituspelissä nousevan auringon maan naikkoset 2-0.
Pasi Mustosen piiskuroimasta joukkueesta löytyy niin kokemusta kuin keltanokkiakin. Kapteenistoon kuuluva hyökkääjä Riikka Sallinen, 45 edustaa eittämättä edellistä. Kokeneempaan kaartiin kuuluu myös suomalaishyökkääjistä Michelle Karvinen, 29, joka pelaa Sallisen ohella myös näissä kisoissa A-kirjain rintapielessään.
MM-tulikasteensa Leijonissa saa neljä pelaajaa, kun hyökkääjät Elisa Holopainen ja Viivi Viinikka sekä puolustaja Nelli Laitinen ja Bluesin SM-kultaveskari Jenna Silvonen hyppäävät askiin näissä kisoissa. Tosin jälkimmäinen saanee odottaa debyyttiään ainakin vielä tänään, kun Mustonen peluuttanee maalinsuulla kaiken kokenutta Noora Rätyä jenkkejä vastaan.
Ymmärrettävästi kisojen ennakkosuosikkina jenkit saavat ihan poskettoman matalia kertoimia meikäläisiä vastaan tänään. Kisojen alussa USA:n joukkue tuskin kuitenkaan on vielä sellaisessa liidossa, mitä sen on taas syytä olettaa kisojen vanhetessa olevan, kun sen koneet pääsevät kunnolla käyntiin.
Peli-ideaksi haetaan rohkeasti avauspeliin Suomen onnistumista maalinteossa vähintään kahdesti. Perinteisesti tuo on ollut hankalaa, mutta kotikisojen siivittämänä eväät tuohon ovat olemassa, jahka Mustosen suojatit saavat eväänsä syödyiksi.
Karvisen ohella maalintekijöiksi voi hakea ainakin Hovia, Susanna Tapania ja/tai Linda Välimäkeä, jotka ovat ennenkin onnistuneet jenkkejä vastaan maalaamaan.