SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
Somemyrskyyn joutunut ENCE-tähti: “Monessa asiassa olisi ollut parannettavaa”
  • Sauli
    Rautiainen

Somemyrskyyn joutunut ENCE-tähti: “Monessa asiassa olisi ollut parannettavaa”

julkaistu: 23.12.2020 20:02

Suomen yksi suurimpia CS:GO tähtiä oleva Aleksi “allu” Jalli on rikkonut hiljaisuuden ja kommentoinut viimein häneen kohdistuneita syytöksiä.

Varsinainen kohu alkoi viime viikolla, kun Jalli oli vieraana HLTV:n podcastissa puhumassa ENCEn tilanteesta. Kesken livehaastattelun hänen entinen tiimikaverinsa Jere “Sergej” Salo kuvaili Twitterissä, ettei kaikkea mitä Jalli sanoo voi pitää koko totuutena ja “hän ei ole niin viaton ja harmiton kuin miltä vaikuttaa”.

Viikon aikana Miikka “SunNy” Kemppi on penkitetty ja ENCEn koko entinen kokoonpano on antanut tukensa Sergejlle. Nyt Jalli on kommentoinut syytöksiä twiitti-ketjulla.

Ketjun ensimmäisessä twiitissä Jalli toteaa, että on reflektoinut ja pohtinut itseään tiimikaverina – niin hyviä kuin huonoja. Myöhemmin hän jatkaa: “Olen tehnyt koko ammattilaisurani ajan asioita parhaani mukaan. Tie ei aina ole ollut ruusuinen ja virhearvioitakin on tullut tehtyä.”

Jalli myös hämmästelee twiiteissään Sergej ulostuloa ja tapaa millä nuoren pelaajan kokemukset joukkueessa tulivat julkisuuteen.

Viikon aikana on esitetty paljon pohdintoja siitä, kuinka suuri valta allulla ENCEn kokoonpanoon todella on. Yksinvaltiaan aseman allu kieltää ja mainitsee, ettei halua aiheesta enää kommentoida.

Lopuksi allu vielä mainitsee URHEILUCAST-podcastin häntä kohtaan tekemien syytöksien ja väittämien loukkaavaan ja solvaavan häntä. Allu päättää ketjunsa kiittäen niitä, jotka ovat jaksaneet häntä tukea ja toivottaa hyvää joulua.

On hyvä kuulla myös Jallin puolta ENCEn tilanteesta, sillä syytökset häntä kohtaan ovat olleet kovia, mutta myös – Sergejn vanhalta kokoonpanolta saaman tuen myötä – osittain hyvinkin perusteltuja. Ehkä koko jupakasta voidaan oppia allun twiitissäänkin mainitseman asian: Tilanteet kannattaa puhua auki ajoissa.

ENCEn nykyisen ja entisen joukkueen kannalta puhumiset ovat kuitenkin tulleet eittämättä liian myöhään. Joukkueella on nyt SunNyn penkityksen jälkeen kolme pelaajaa, joista ainoastaa Jalli on ollut mukana yli vuoden.

SunNyn eilisen penkitysuutisen yhteydessä ENCE tiedotti uudistavansa CS-kokoonpanoaan ensi vuoteen sekä käyvänsä joukkueessa ilmenneet ongelmat tarkasti läpi tulevaisuutta ajatellen. Se saattaa toimia lääkkeenä vanhojen haavojen paikkaamiseen.

Kuva: ENCE