Street Fighter 6 -pelaajat ovat tällä viikolla intoilleet BlindWarriorSven-nimisen pelaajan kunnioitettavasta suorituksesta. Tyyppi pelasi itsensä huipulle pelkän kuuloaistinsa turvin.
Syöpä vei alankomaalaisen Svenin näön jo kuusivuotiaana, ja hän oli ajatellut videopelien olevan taakse jäänyttä elämää. Lopulta hän päätti jatkaa pelaamista ja myöhemmin tyttöystävänsä ehdotuksesta jopa kilpailla.
Blind Man Reaches Top Rank In Street Fighter 6 (top 0.5%ish of the playerbase)
byu/wingnut5k inLivestreamFail
Digimedia theScore Esportsin videolla 37-vuotias Sven kertoo haluavansa voitokkaan peliuransa kautta olla esimerkkinä toisille ja kannustaa yrityksiä parantamaan peliensä saavutettavuusominaisuuksia, jotta eri tavoin vammaiset voisivat nauttia peleistä yhtä paljon kuin muutkin.
Saavutettavuutta arvioiva sivusto Can I Play on ylistänyt taistelun äänimerkkejä, mutta huomauttanut siitä, että Street Fighter 6:sta puuttuu selostus valikosta.
Määrittäen vastustajien sijainnin ja hyökkäystyypin puhtaasti korvakuulolta Sven kehitti taistelutaitojaan Street Fighter 2:sta kuutososaan. Samalla hän osallistui lukuisiin turnauksiin ympäri Eurooppaa ja osoittautui pelottavaksi vastukseksi kanssapelaajille.
Korona-aikana Sven hioi taitojaan Street Fighter 5:ssä ja saavutti Ultra Diamond -tason, jolle ylsi vain 0,4 prosenttia pelaajista. Nyt hän on saavuttanut Master-tason Street Fighter 6:ssa; vain 0,5 prosenttia pääsee sinne.
Saavutus on siis erittäin kova kenelle tahansa, mutta erityisen hieno kaverille, joka ei näe silmillään. Samalla se osoittaa, kuinka hyvin saavutettavuusominaisuudet on Capcomin taistelupeleissä otettu huomioon. Ne varmistavat, että omistautuneimmat ja taitavimmat pelaajat voivat keskittyä nousemaan huipulle.
Lähde: Dot Esports Kansikuva: theScore Esports / Youtube / Capcom / Dot Esports