SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Sibir Novosibirsk – TsSKA Moskova: Maistuuko vieraille pakkopulla?
  • Toimitus

Sibir Novosibirsk – TsSKA Moskova: Maistuuko vieraille pakkopulla?

julkaistu: 05.10.2018 13:17

Koko liigan jumboksi juuttunut Sibir palaa kotiinsa Novosibirskiin neljän pelin vieraskiertueelta riemusaatossa, sillä pahnanpohjimmainen sai reissun päätöspelissään otettua vihdoin ja viimein kauden avausvoittonsa 12.nnessa pelissään Vitjazin kaaduttua 4-3.

Sibirin nelosketjun 19-vuotiaalle laiturille Nikita Shashkoville tuskin sentään vielä patsasta hallin ulkopuolelle pystytetään, vaikka tuossa ottelussa kaksi viimeistä nyyttiä voittomaali mukaanlukien saalistikin.

Sibirin alkukausi on ollut paitsi yhtä tuskaa, myös tulta ja tappuraa.

Seurajohdon kärsivällisyys on ollut kaikkea muuta kuin hyve, mistä osoituksena se monotti ensin jo viiden ensimmäisen ottelun jälkeen Liigan viimekautisen ykköspelaajan Julius Junttilan riveistään. Laiturin kiikaritehot olivat Sibirin sikariportaalle liikaa.

Kuuden tappion jälkeen lensi puolestaan Suomessakin aikoinaan valmentanut Vladimir Jursinov Junior kaaressa takiaispeltoon.

Ihme kyllä Juniorin korvannut valkovenäläinen  Alexander Andrijevski sai jatkaa Sibirin peräsimessä joukkueen hävittyä kuusi seuraavaakin peliä.

No, Sibir joka tapauksessa siis voitti Andrijevskin komennuksessa miehen seitsemännen ja Sibirin 13.nnen pelinsä ja pulinat pois. Great job!

Tapparasta tullut Jukka Peltola on saanut sentään jatkaa Sibirissä. Tosin Peltola on ollut sivussa loukkaantumisen takia jo pitkän tovin.

Sibirin ykköshyökkääjä on surullisella alkukaudella ollut Nikita Mihailov, joka on rohmunnut 11:ssä pelaamassaan ottelussaan viisi maalia ja kuusi pistettä.

Sibirin puolustajista kaikki pelit pelanneen Oleg Piganovichin saaliina on ollut myös kuusi pinnaa, joista yksi osuma koristaa kiertolaisen tilastoja.

Piganovich on pelannut seitsemän kauden aikana tämä kausi mukaanlukien yhtä monessa eri seurassa. Viime kaudella 33-vuotias pakki luuti Neftehimikissä 11 maalia ja 25 pinnaa 58 pelissä.

Läntisen konferenssin toisella sijalla tasapistein Jokerien kanssa oleva TsSKA hakee puolestaan tänään kahdeksatta peräkkäistä voittoaan. Perjantainen ottelu on sille kolmas vieraskiertueen peli.

TsSKA kaatoi keskiviikkona Barys Astanan 3-2 jatkoilla Kirill Kaprizovin sinetöityä voittomaalin ex-narriveskari Henrik Karlssonin selän taakse.

Mihail Grigorenko tekee maalin (varsinainen peliaika) @3.65

» pelaa kohdetta unibetilla

TsSKA ei ole hurjastellut varsinaisesti maalinteossa, sillä se on maalannut ”vain” 31 reppua 13 pelissä. Sen puolustuspeli on kuitenkin ollut graniittia. TsSKAn ohella ainoastaan Avtomobilist, Avangard ja SKA Pietari ovat päästäneet yhtä vähän maaleja. Ei siis mitään ihme, että tuo nelikko on valloittanut KHL:n kärkipaikat.

Vertailun vuoksi esimerkiksi erinomaisesti kautensa aloittanut Jokerit on päästänyt 24 osumaa. Seuraava joukkue löytyykin sitten vasta eri kymmenluvulta.

TsSKA on vienyt näiden joukkueiden keskinäisistä peleistä viisi edellistä kohtaamista. Viime kaudella se voitti vastaavan ottelun 5-1 ja hoitaa kyllä tänäänkin pakkopullan pois päiväjärjestyksestä.