SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Sensuuria ja kyseenalaista palkkauspolitiikkaa – Blizzardia kritisoidaan Hearthstonen ympärillä
  • Aleksi
    Majander

Sensuuria ja kyseenalaista palkkauspolitiikkaa – Blizzardia kritisoidaan Hearthstonen ympärillä

julkaistu: 05.07.2019 12:21

Hearthstone julkaisi maanantaina ensimmäisen katsauksen vuoden toiseen lisäosaan, Saviors of Uldumiin. Samalla peliin tuotiin päivitys, jossa nähtiin muunmuassa korttimuutoksia ja valmistelua lisäosaa varten.

Kuvitusmuutokset ikonisiin kortteihin keräävät kritiikkiä

Into uudesta lisäosasta jäi lyhytaikaiseksi, sillä keskustelu kääntyi nopeasti julkaisupäivityksen myötä tulleisiin korttien kuvamuutoksiin. Yhteensä kahdeksan pitkään pelissä ollutta korttia sai uuden kuvituksen.

Korteista neljän kuvitus sisälsi verta ja väkivaltaa, kun taas loppujen kuvitus oli varsin seksuaalista. Pääsääntöisesti korvaavat kuvat noudattivat entisten teemaa. Jostain syystä kehittäjät päättivät kuitenkin muuttaa Succubuksen kokonaan uudeksi kortiksi nimeltä Felstalker. Tämä muutos on kerännyt eniten kritiikkiä pelin foorumeille ja sosiaalisessa mediassa.

Blizzardin PC Gamerille antaman kommentin mukaan muutoksien taustalla ei ole Kiinan sensuurilaki, vaan yrityksen oma tavoite vähentää pelistä viittauksia seksiin ja väkivaltaan.

”Päätökseen ei liittynyt mitään ulkopuolista painostusta. Me koemme, että nämä kortit eivät vastaa standardejamme ja emme julkaisisi vastaavia enää tänä päivänä.” Kommentoi kehittäjä Dave Kosak.

Kommenttia tukee se, että pelin mahdollisesti verisimpään korttiin, Whirwindiin, ei tehty muutoksia.

Tuore työpaikkailmoitus herättää närää entisissä työntekijöissä

Lisäosan julkistamisen ja sensuurikeskustelun lomassa Blizzard julkaisi myös avoimia työpaikkoja Hearthstonen Community managereiden joukkoon. Työpaikkailmoituksessa etsittiin ”Kokeneita Community managereita, joilla riittää intoa peliteollisuuteen ja kokemusta suuren yhteisöjen kehittämisestä viihdeteollisuudessa.”

Ilmoitus kohautti sosiaalisessa mediassa, sillä alle puoli vuotta sitten Blizzard irtisanoi 800 työntekijää huolimatta siitä, että yrityksellä oli takana huippuvuosi tuloksen puolesta. Irtisanomisista suurin osa koski nimenomaan communityn parissa työskenteleviä ja Hearthstone menetti lähes koko yhteisötiiminsä.

Keskustelun asian ympäriltä aloitti Hearthstonen entinen Global Content Manager Christina Mikkonen, joka huomatti Twitterissä, että useat irtisanotut työntekijät ovat vieläkin työttömiä. Christinan mukaan uusien työntekijöiden etsiminen on epäeettistä. Etenkin, kun entiset työntekijät olisivat vielä vapaita palaamaan työnsä pariin.

Blizzard ei ole kommentoinut asiaa.

Lähde: PC Gamer, Christina Mikkonen, Jim Sterling

Kuvalähde: PC Gamer, Hearthstone