Tänään on se päivä kun 49ers esiintyy tämän kauden viimeistä kertaa kotiyleisönsä edessä Santa Claran Levi’s Stadiumilla ja se on myös monien seuran fanejen mielestä ihan hyvä asia, sillä joukkueen kausi on mennyt aivan vihkoon. Sen sijaan tänään toiselle puolelle kenttää ryhmittyvä Chicago Bears taistelee edelleen vapaaviikosta pudotuspelejen ensimmäiselle kierrokselle.
Kotijoukkueen tilanne on siis selvä. Mitään voitettavaa joukkueella ei enään ole. Päin vastoin muutama mukava tappio kauden loppuun voi parantaa hyvinkin joukkueen asemaa, kun tulee aika varata uusia pelaajia vahvistamaan joukkuetta.
On tietysti totta, että pelaajat eivät halua tehdä itsestään pellejä kotiyleisön edessä, mutta tänään ei välttämättä ole paljoa muunlaisia rooleja jaossa, koska vierasjoukkue on joka osaalueella lähtökohtaisesti kotijoukkuetta etevämpi. Itse en millään ymmärräkkään tämän ottelun kerroinasettelun tasaisuutta.
Vierasjoukkkue tulee kentälle oikeastaan ilman suurempia loukkaantumisia. Ainoastaan Aaron Lynch on toipilaana, mutta myös hän saattaa pystyä pelaamaan ottelussa. Bearsseille ottelu on todella tärkeä. Ottamalla tästä voiton joukkue varmistaisi pudotuspelipaikkansa ja samalla jatkaisi taistelua automaattisesta pääsystä pudotuspelejen toiselle kierrokselle.
Chicagon puolustus on tunnetusti rautaa ja tänään ei välttämättä ole se kaikista vaarallisin hyökkäys vastassa. Tämän lisäksi joukkueen hyökkäys pystyy tekemään suuriakin pisteitä 49ers:n tasoista puolustusta vastaan. Tämän takia me läväytämmekin lapulle rohkeasti hieman suurempaa vierasvoittoa.