SEURAA MEITÄ:
×

PUBG

ETUSIVU / PUBG
Uusi päivitys rantautui PUBGin testiservereille – mukana uusi ajoneuvo ja paljon muuta
  • Toimitus

Uusi päivitys rantautui PUBGin testiservereille – mukana uusi ajoneuvo ja paljon muuta

julkaistu: 20.06.2019 19:46

PUBG on saavuttanut päivityksen numero 30. ja tuo jälleen ison määrän uusia päivityksiä peliin.

Uutena ajoneuvona nähdään valopistoolilla tilattava BRDM-2 eli panssaroitu neljän paikan ajoneuvo jolla voi tiellä menemisen lisäksi edetä myös vesistön kautta. Vauhti vedessä ei kuitenkaan ole päätä huimaava ja pelaajat eivät pysty ampumaan ollessaan kyydissä, joten ajoneuvosta löytyy myös negatiivisia puolia.

Uutena aseena nähdään legendaarinen Deagle joka pamauttaa vihollisen pään tohjoksi vain muutamalla osumalla. Tässä on tietysti negatiivisetkin puolet, sillä aseen rekyyliä on vaikeampi hallita kuin muita pistooleja.

Pelattavuuteen myös tehdään parannuksia, kun peliin vihdoin tuodaan mahdollisuus ottaa hypätessä kiinni rakennuksien tai muiden kiivettävien esineiden reunoista jopa 2.5 metrin korkeuteen. Tämä lisää pelin liikkuvuuteen puolen mitä monet ovat kaivanneet pitkään ja tulee tuomaan peliin uuden strategisen puolen tiettyihin tilanteisiin.

Kaikkien inhoamat bensakanisterit tekevät tässä päivityksessä räjähtävän paluun, sillä ennen pelkkään tankkaukseen käytetyt kanisterit tarjoavat nyt ammuttaessa räjähdyksen.

Radioviestien välityksellä viestintä on myös tarvittu lisäys kommunikointiin tiimiläisten kanssa, jos esim ei omista mikkiä eikä halua tyytyä pelkkään soloon. Nyt vihollisten merkkaaminen kartalla ja ammuksien pyytäminen tiettyyn aseeseen ovat vain muutaman napin painalluksen päässä.

Peliin lisätään myös lisää tapoja ansaita pelin sisäistä rahaa BP:tä ja uusia mahdollisuuksia käyttää niitä. Ilmaiset päivittäiset ja viikottaiset haasteet tuovat lisää tekemistä peliin ja uudet ostettavat kuvioinnit aseeseen ovat mahdollista ostaa ansaitulla rahalla.

Samalla karttoihin on myös ilmestynyt mainoksia tulevista GLL Grand Slameista ja MET Asia Seriesistä, jotka ovat osa PUBGin Global Esports “PUBG Classic” sarjaa.

Viimeisimpänä peli sai myös useita bugi korjauksia ja parannuksia pelin käyttöliittymään, kuten nyt näet etäisyyden vastustajaan jonka olet tappanut jos matka ylittää yli 100 metriä. Tarkempaa tietoa päivityksestä voit lukea tästä.

Kuva: PUBG