Niko
Overwatch 2, eli jatko-osa Activision Blizzardin hittipeli Overwatchille, julkaistiin viikko sitten tiistaina. Alkuperäinen Overwatch on kärsinyt suosion laskusta jo pidemmän aikaa, joten odotukset jatko-osalle ovat taatusti korkealla myös yhtiön itsensä puolesta. E-urheilualan näkökulmasta voidaan sen sijaan kysyä, onnistuuko Overwatch 2 pelastamaan kymmenien miljoonien dollarien kuoppana tunnetun Overwatch Leaguen?
Pelatessani Overwatch 2:ta tätä arvostelua varten minut valtasi eriskummallinen ajatus: ”Mitä ihmettä tästä voisi muka kirjoittaa?” Pelasin alkuperäistä Overwatchia aktiivisesti noin neljä vuotta, ja jatko-osan ero alkuperäiseen on häviävän pieni. Ensimmäinen otteluni uudessa pelissä tuntui täysin samalta, kuin sadat alkuperäispelissä pelaamani. Perusasetelma, jossa kaksi erilaisista hahmoista koostuvaa joukkuetta taistelevat toisiaan vastaan erinäisiä tavoitteita (kuten Payloadin puskemista) suorittaen, on säilytetty jatko-osassa sellaisenaan. Hauskaahan se yhä on, kieltämättä.
Overwatch 2:n sisältämiä uudistuksia joutuukin välillä etsimään suurennuslasin kanssa. Kaikkein ilmiselvin on joukkueiden koon vaihtuminen kuudesta viiteen; joukkuekokoonpano on nyt kaksi Damage-hahmoa, kaksi Support-hahmoa ja yksi tankki. Tämä tekeekin yhteenotoista nopeampia, eivätkä joukkueet jää junnaamaan paikalleen alkuperäispelin tavoin. Toinen joukkueista kaatuu nyt paljon helpommin, mikä tuo otteluiden tahtiin kiitettävää vaihtelua.
Samalla tämä muutos jättää kokemukseni mukaan osan tankeista, niin sanotut off-tankit, vaikeaan asemaan. D.van ja Orisan kaltaiset, kooltaan suurehkot tankit suoriutuvat sooloroolissaan parhaiten, kun joukkuetoverit voivat piiloutua näiden taakse. Hoikempia tankkeja pelatessani joukkueeni tuntui sen sijaan väistämättä pyyhkiytyvän kentältä. Kenties tämä on kuitenkin vain totuttelukysymys.
Muita eroavaisuuksia onkin vaikeampi huomata, ja ne ovatkin pääasiassa quality of life -muutoksia. Pelistä löytyy nyt Apex Legendsin popularisoima ping-valikko, jonka kautta joukkuetovereille voi osoittaa huomionarvoisia tapahtumia kentältä. Osaa hahmojen kyvyistä on muokattu: Orisa ei enää käytä paikalleen asetettavaa kilpeä vaan ammukset hetkellisesti tyhjäksi tekevää keihästä. Doomfist on siirretty Damage-kategoriasta Tank-kategoriaan. Damage-hahmot saavat eliminaatioistaan pienen rypäyksen liike- ja latausnopeutta.
Peliä on myös päivitetty graafisesti, mutta auta armias, jos minun pitäisi osoittaa, miten. Tässä olisi ollut oiva tilaisuus korjata pelin katselukokemusta vaivaava efektien ja värien sekamelska, mikä olisi avittanut sen e-urheiluskeneä merkittävästi. Pikselimössö on kuitenkin pidetty ennallaan, mikä ei suinkaan haittaa pelatessa, mutta katsojalle Overwatch 2 on edeltäjänsä tapaan haastava peli.
Uutena pelimuotona pelistä löytyy Push, jossa joukkueet pyrkivät puskemaan jättirobotin avustuksella kentältä löytyvää barrikadia niin kauas vastustajan alueelle, kuin mahdollista. Pelin julkaisun myötä pelattavissa on myös kolme uutta hahmoa; Sojourn (Damage), Junker Queen (Tank) ja Kiriko (Support), sekä kahdeksan uutta kenttää.
Kenties kaikkein ilmiselvin syy Overwatch 2:n olemassaololle on sen uusi ansaintamalli. Peliä voi pelata ilmaiseksi, mutta siihen on sisälletty Battle Pass, jonka ostettuaan voi ansaita esineitä ja jopa hahmoja. Tämän lisäksi esineitä voi ostaa pelinsisäisestä kaupasta, maksullisella valuutalla. Toki kaikki tämä on mahdollista ansaita myös puhtaasti pelaamalla, mutta se vaati pahimmillaan niin mittavia pelitunteja, että oksat pois. Periaate on selkeä: Battle Passia tarjotaan ”helpompana” vaihtoehtona raskaalle ja aikaa vievälle grindaamiselle.
Overwatch 2 jättää suuhun ristiriitaisen maun. Siinä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, onhan pohjana toimiva Overwatch yksi vuosikymmenen kovimmista moninpeleistä. Samalla on kuitenkin pakko kysyä, onko peli tehnyt tarpeeksi ansaitakseen jatko-osan tittelin? Kaikki yllä luetellut uudistukset olisi voinut sisällyttää alkuperäispelin päivitykseen, ja tuntuukin vahvasti siltä, että uuden julkaisun motivaationa oli pelin profiilin nostaminen ja ansaintamallin vaihtaminen; alkuperäisen kun luvattiin pitävän hahmot kaikkien saatavilla. Niin ja tosiaan, alkuperäistä Overwatchia ei voi enää jatko-osan ilmestyttyä pelata. Että sellaista kulttuuri-ilkivaltaa.
Toki nyt julkaistu peli on vain puolikas kokonaisuus, josta puuttuu ensi vuoden puolella ilmestyvä tarinavetoinen kampanja. Sen luulisikin olevan huomattavasti väkevämpi lisä pelille, joka alun perin vetosi pelaajien sydämiin värikkäiden hahmojensa ja mielenkiintoisen maailmansa avulla. Se, että tämä osa-alue on jätetty heitteille vuosien ajaksi, kertoo paljon Activision Blizzardin kyvystä ymmärtää omia pelejään. Samoin Overwatch 2:n julkaisu ilman tarinamoodia, eräänlaisena raakileena, kertoo, kuinka epätoivoiseen tilanteeseen peli on ajautunut.
Overwatch 2 on moninpelinä edeltäjäänsä parempi, vaikkakin vain marginaalisesti. Samalla sen olemassaolo tuntuu kuitenkin turhalta kaikkien muiden kuin Activision Blizzardin osakkeenomistajien kannalta. Alkuperäisen Overwatchin päivityksenä se on erinomainen, muttei täytä nykymuodossaan kunnollisen jatko-osan kriteereitä. Jäämme odottamaan, onnistuuko ensi vuoden tarinamoodi lunastamaan nyt tyhjäksi jätetyt lupaukset.
Kuvalähde: Activision Blizzard, Overwatch 2 (kuvakaappaus)
