SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
NHL-maailmanmestari Erik “Eki” Tammenpää ENCEn riveihin
  • Joni
    "Jukkis"
    Herranen

NHL-maailmanmestari Erik “Eki” Tammenpää ENCEn riveihin

julkaistu: 22.08.2020 10:00

Vuonna 2018 NHL Gaming World Championship -maailmanmestaruuskilpailut voittanut on  Erik “Eki” Tammenpää tulee edustamaan Suomen suurinta e-urheiluorganisaatiota, ENCEä vähintään seuraavan vuoden ajan.

ENCEn kanssa vuoden pituisen sopimuksen tehnyt Erik on aikaisemmin edustanut suomalaista Helsinki REDSiä sekä tšekkiläistä Team Sampia. Kyseessä ei myöskään ole ENCEn ensimmäinen esiintyminen NHL-kilpapelisarjassa. Viimeisen vuoden ajan HAVUn riveissä pelannut Hannes “Hansulinho” Kettunen edusti ENCEä vuonna 2017.

“Tuntuu todella hyvältä olla osa ENCEä. Olen seurannut heidän kasvuaan jo pitkään ja olen innoissani yhteistyön aloittamisesta. Rima on asetettu todella korkealle ja odotan innolla mitä pystymme saavuttamaan yhdessä”, Eki kommentoi siirtoan ENCEen.

Tammenpää on urallaan jo saavuttanut kaiken saavutettavissa olevan. ENCEn  mukaan halu kehittyä vielä entisestään on kuitenkin palava edelleen. Suomalaisorganisaatio myös kuvailee Ekiä tiedotteessaan iloisena ja positiivisena persoonana, joka paistaa hänen Twitch ja YouTube -sisällöstään läpi.

ENCEn “general manager” Niklas “Willkey” Ojalainen kommentoi siirtoa seuraavasti:

“Olemme innoissamme saadessamme jälleen yhden maailmanmestarin riveihimme. Kun tilaisuus tehdä sopimus Ekin kanssa ilmaantui, juttelimme asiasta muutamia kertoja. Hän tuntui täydelliseltä palaselta ENCEn palettiin sekä pelaajana, että konsolipelaamisyhteisön sanansaattajana. Samalla teemme paluun urheilupelien pariin kolmen vuoden tauon jälkeen. Odotamme innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”

Lähde: ENCE
Artikkelikuva: ENCE