SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
MP5, uudet hahmot, karttamuokkaukset ja muuta uutta!
  • Toimitus

MP5, uudet hahmot, karttamuokkaukset ja muuta uutta!

julkaistu: 04.10.2018 19:11

Viime yönä ulos tullut päivitys toi muutamia uusia asioita Counter Strike: Global Offensiveen. Yksi näistä on elokuussa julkaistun MP5-SD:n lisäys kilpailulliseen pelitilaan. Valve otti aikansa aseen kanssa, sillä monet muistavat minkä kaaoksen viimeksi lisätty R8-revolver aiheutti ollessaan aivan ylivoimainen melkein mihin tahansa aseeseen verrattuna. Ase maksaa 1500$ ja tarvitsee noin 5-7 osumaa keskikroppaan tappaakseen. Tämä on ensimmäinen hiljennetty konepistooli jota nähdään CS:GO:ssa ja ase ei ole tähän mennessä vaikuttanut liian ylivoimaiselta eikä liian huonoltakaan joten ase tulee varmasti löytämään jonkinmoisen paikan jokaisella taitotasolla.

Toinen päivityksen iso uudistus olivat uudet versiot Nuken, Agencyn ja Officen CT-hahmoille. Samalla pieniä muutoksia kokivat kyseiset kartat, kuten ikkunat hajoavat nyt kokonaan Officessa ja muutamia asioita siirreltiin vähän jotta ne tekisivät pelin kulusta sujuvampaa.

Seuraava asia on iso pelin muita pelimuotoja pelaavalle, sillä Valve viimein esti sen, että pelaaja voi kävellä toisten pelaajien läpi casuaalissa, demolitionissa ja flying scoutsmanissa. Kilpailullista pelimuotoa pelaaville tämä ei ole mitään uutta, mutta on ollut haluttua niille jotka pelaavat muitakin pelimuotoja, sillä tämä avaa uusia taktiikoita ja tuo casuaalia yhä lähemmäksi kilpailullista joka on hyvä asia.

Muuta mitä päivityksessä nähtiin oli Infernon ja Nuken asekuvioiden tippumisen muiden kokoelmien sekaan sekä muutamia bugi sekä panorama korjauksia.

Lähde ja kuva: Cybesports