Microsoft on tehnyt parin vuoden sisään kaupat muutamastakin kovatasoisesta pelistudiosta. Viimeisimpänä uutisoitiin jätin ostaneen Activision Blizzardin ennätykselliseen 70 miljardin dollarin hintaan.
Nykyisin yllättävän moni suosituimmista peli-franchiseista on siten Microsoftin omistuksessa. Muutenkin sen hallitsemia nimikkeitä tulee uusimpien kauppojen valmistuessa olemaan aikamoinen lista. Tässä kooste!
Bethesda
Monen tyrmistykseksi Microsoft osti Bethesdan syyskuussa 2020 hintaan 7,5 dollaria. Legendaariset Xbox360- ja PS3-pelit Fallout ja The Elder Scrolls siirtyivät korporaatiolle, kuten myös esimerkiksi suositut ammuntapelit DOOM, Wolfenstein ja Quake. Nämä ja monet muut Bethesda-pelit ovat nykyisin pelattavissa Xbox Game Passilla. Deathloop ja Ghostwire sen sijaan toimivat vain PS5:llä.
Activision
Activision-sopimus valmistuu vasta joskus ensi vuonna, mutta suurimpia kysymyksiä siinä herättää Call of Dutyn tulevaisuus. Kuulemma sitä julkaistaan jatkossakin PlayStationeille. Muiden franchisein kohdalla tilanne on vielä auki.
Blizzard
Työpaikkaskandaalien ryvettämän Blizzardin keskeisin franchise on World of Warcraft, jonka fanit ovat esittäneet runsain mitoin vaatimuksia siitä, mitä Microsoftin pitäisi sille tehdä. Twitch-tähti Asmongold pyysi Microsoftia modernisoimaan klassikkopeliä uusilla konsoli-integraatioilla tai lisäämällä sen Game Passiin.
Xbox Game Studios
Pelistudion vastuualuetta ovat olleet franchising-yhtiöiden julkaisut jo 20 ansiokkaan vuoden ajan. Viime vuosi oli erityisen tuottoisa, kun ulos tuli sellaisia nimikkeitä kuin Forza Horizon 5, Halo Infinite sekä Age of Empires IV. Myös uusi Fable on työn alla.
Lähde: Dexerto
Kansikuva: Microsotf / Activision Blizzard
Tuoreimmat uutiset: