Eilen julkaistiin suomalaisittain shokkiuutinen, kun Ninjas in Pyjamasin kapteenin, Aleksi “Aleksib” Virolaisen, ilmoitettiin siirtyvän organisaation Counter-Strike-joukkueen penkille. Tilalle kokoonpanoon nousi puolen vuoden sairaslomalta palaava Hampus “hampus” Poser.
Penkityspäätös tehtiin vain yhdeksän kuukauden yhteistyön jälkeen, jonka aikana Virolaisen johtama NiP:n tuore kansainvälinen kokoonpano eteni ajanjakson molemmille majoreille, mutta epäonnistui etenemään pitkälle muissa turnauksissa. Huippuhetkiksi jäävät BLAST.tv Paris Major -turnauksen parin kierroksen päähän jäänyt pudotuspelipaikka sekä viime syksyn BLAST-finaalien välieräsijoitus.
Uutinen sai Counter-Strike-yhteisössä valtaisaa huomiota. Aleksib sai useita puolustajia, ja NiPin päätös “lakkauttaa” viime syksynä alkanut suunnitelmallinen kansainvälistymiskehitys herätti ihmetystä, sillä nyt kokoonpanon kova ydin on jälleen ruotsalainen.
Virolainen sai myös kritiikkiä. Tulokset ovat olleet hänen liittymisestään saakka nöyriinkiin odotuksiin nähden heikkoja, monet myös laskivat Virolaisten joukkueiden tulosten olleen ohuita jo ennen ninjoja esimerkiksi G2:ssa. Jokin viimeinen vaihde hänen johtamiltaan joukkueilta vaikuttaa puuttuvan.
The problem with Aleksib is not his IGL-ing, its the fact that he doesn't have a clue how to pick a good team for himself.
Or maybe he was lied to, maybe he tells us all the stories one day and then we know.
But one thing is safe, he is a solid IGL.
— Aleksandar Trifunovic (@kassad) June 15, 2023
CS-vaikuttaja Aleksandar “kassad” Trifunovicin toteaa suomalaisen heikkouden olevan lähinnä oikean tiimin löytäminen, “IGL:nä hän on solidi”.
HLTV:n toimittaja kingdempz on innoissaan hampuksen paluusta, mutta harmitteli Virolaisen kohtaloa, sillä NiP oli hänen näkökulmastaan vihdoin menemässä oikeaan suuntaan suomalaiskapteenin johtamana.
Entinen pelaaja Lucas “Bubzkji” Andersen puolestaan totesi NiP:n käyttäneen aimo kasan rahaa muutoksia tehdessään, tulokset eivät ole seuranneet perässä.
(Juttu jatkuu twiittien jälkeen.)
The problem with Aleksib is not his IGL-ing, its the fact that he doesn't have a clue how to pick a good team for himself.
Or maybe he was lied to, maybe he tells us all the stories one day and then we know.
But one thing is safe, he is a solid IGL.
— Aleksandar Trifunovic (@kassad) June 15, 2023
How much have NiP spent on transfers in recent years?
Bought Device from Astralis
Bought Headtr1ck from Na'Vi Junior
Bought Aleksib from G2
Bought Brollan from Fnatic
Bought Nawwk from GL
Bought Hampus from GLNot 100% sure if Nawwk and Hampus arrived as free agents tho
— Bubzkji (@Bubzkji) June 14, 2023
hampus coming back to competition is great, a genuinely entertaining player to watch and a compelling personality.
Can't help but feel a bit for Aleksib, seemed like NIP were finally starting to get somewhere with his approach towards the end of his tenure.
— Dempz (@KingDempz) June 14, 2023
Itsestäänselvä kysymys on, mihin joukkueeseen Aleksib siirtyy seuraavaksi.
Todennäköistä on, että kotimaaahan, Suomeen, Virolainen ei palaa – ainakaan vielä. Tällä hetkellä on vaikea nähdä kotimaista joukkuetta, joka pystyisi Virolaisen ottamaan kokoonpanoonsa lähtien pelillisestä tasosta ja palkkiosta. Ainoa teoreettinen vaihtoehto olisi ENCE, joka kuitenkin pelaa paraikaa parasta Counter-Strikeaan pitkään aikaan, ja siitä kiittäminen on etenkin kapteeni Marco “Snappi” Pfeifferin ja valmentaja Eetu “sAw” Sahan yhteispeliä, johon organisaatio tuskin lähtee koskemaan.
Kansainvälisillä kentillä vaihtoehtoja on runsaasti. Uusi peli, Counter-Strike 2, lähestyy, ja monet organisaatiot uudelleenrakentavat kokoonpanojaan.
Euroopasta mahdolliset vaihtoehdot voisivat olla Fnatic, joka on eri lähteiden mukaan rakentamassa lähes koko tiimiään uusiksi. Ulos ei myöskään voi sulkea entistä kotia OG:ta sekä MOUZia. Toki viimeksi mainittu on yhdistetty GamerLegionin Kamil “siuhy” Szkaradekiin, joka on majoreiden hopeasijan myötä yksi markkinoiden kuumimmista kapteeneista. Villi ja epätodennäköinen kortti voisi olla FaZe, jos Finn “karrigan” Andersen siirtyy uuden pelin myötä valmentajaksi.
Yllättävä vastaus Virolaisen uudeksi joukkueeksi voi löytyä Atlantin toiselta puolelta, Pohjois-Amerikasta. Liquidin IGL Nick “Nitr0” Cannella jättäytyi joukkueesta pois kesätauon alkaessa. Organisaatiolle suomalaiset kapteenit eivät ole tuntematonta porukkaa, sillä Elias “Jamppi” Olkkonen johtaa Liquidin Valorant-tiimiä. Liquid on silti vihjaillut, ettei hankkisi uutta IGL:ää Nitr0n tilalle, mutta tilanne voi olla nyt toinen, kun Aleksib on vapailla markkinoilla. Amerikassa lisäksi Evil Geniuses ja Complexity tarpovat, etenkin ensin mainittu, suossa, johon Virolainen voisi olla pelastus.
Virolainen saattaa silti itse suhtautua penseästi pohjoisamerikkalaiseen joukkueeseen. Vuonna 2019 suomalaiskapteeni kieltäytyi tarjouksesta liittyä Complexityyn, sillä hän halusi pelata eurooppalaisessa joukkueessa. Tilanne voi toki olla muuttunut neljässä vuodessa.
Kysymysmerkkejä lisää tulevaa joukkuetta ajatellen myös se, kuinka pitkä Virolaisen sopimus Ninjas in Pyjamasin kanssa on ja paljonko hänellä on osakkeita siirtomarkkinoilla sen umpeutumisen jälkeen. Voi olla, että uusi joukkue löytyy myöhemmin kuin ennemmin.
Joku nokkela huomautti Twitterissä, että alkuperäisestä OG:n vuoden 2019 kokoonpanosta on penkillä tai vapailla markkinoilla jokainen. Ehkä luvassa onkin eräänlainen “reunion” vanhojen tiimiläisten kanssa, ilman koronapandemian viimeksi aiheuttamaa painolastia ja online-aikaa.
flamez and mantuu free agents
Falcons with NBK is falling apart
ISSAA reportedly coming back to CS
Aleksib benched
Hear me out. https://t.co/7ou8buMedc— Æ (@regehcity) June 14, 2023
Kuva: NIP