Niko
Eletään vuotta 2019. ENCEn suomalainen CS:GO-rosteri on juuri voittanut hopeaa Katowicen Majoreilla. Kotimainen e-urheilukansa on onnensa kukkuloilla. Noin puolen vuoden päästä ilo ryöpsähtää jälleen, kun Topias “Topson” Taavitsainen ja Jesse “JerAx” Vainikka kuittaavat historiallisen, toisen peräkkäisen Dota 2 -maailmanmestaruutensa OG:n riveissä. Kun tähän lasketaan vielä mukaan Joona ”Serral” Sotalan edellisvuotinen StarCraft 2:n maailmanmestaruus, voidaan sanoa, että eletään suomalaisen e-urheilun kulta-aikaa.
Nyt, kolme vuotta myöhemmin, tilanne näyttää huomattavasti vähemmän kirkkaalta. Mitään uhkakuvia on turha maalailla seinille, mutta samalla on syytä kysyä, onko Suomen nauttiman e-urheilumenestyksen takana oikeanlainen rakenteellinen tukiverkosto vaiko yksittäiset onnenpotkaukset?
Kenties kaikkein merkittävimpänä muutoksena entiseen voidaan mainita ENCEn siirtyminen täysin ulkomaalaiseen rosteriin. Suomalaisväriä edustaa turnauksissa enää joukkueen valmentaja Eetu “sAw” Saha, jonka panosta ei toki voi vähätellä. On myös selvää, että ENCEn menestystarinan on osaltaan mahdollistanut suomalainen yhteiskunta, jonka keskellä se on kasvanut. Organisaation vähemmän näkyviä, suomalaisia tukijoukkoja ei niinkään tule jättää huomiotta.
Joukkueen status ”suomalaisjoukkueena” on ainakin aiempaa kyseenalaisempi. Alan sivustoilla tämä luokitellaankin monien muiden tavoin eurooppalaisjoukkueeksi, vaikka me kotimaiset toimijat olemmekin luonnollisesti toista mieltä. Ainakin Suomen kyky kasvattaa maailmanluokan pelaajia näyttää siis aiempaa kyseenalaisemmalta. Nimenomaan pelaajat ovatkin arvokas voimavara sekä taloudellisesti, yhteiskunnallisesti että kulttuurillisesti. Jos haluamme e-urheilun kasvavan ja menestyvän, se tarvitsee johtotähtiä inspiroimaan seuraavaa sukupolvea.
Tällä hetkellä kohtuuttoman paljon makaa Ninjas in Pyjamasissa pelaavan Aleksi ”Aleksib” Virolaisen harteilla. Virolaisen kykyä maailmanluokan pelaajana ei voi kiistää, mutta hänen uransa maailmalla on jäänyt kauas potentiaalisesta huipustaan. Muut entiset ENCE-pelaajat on ripoteltu joukkueisiin, joissa riittää yritystä, mutta joiden tulos on jäänyt laihanlaiseksi. Nuoremman polven lupauksista voidaan mainita Fnaticin ja MOUZin akatemiajoukkueissa pelaavat Matias “Banjo” Kivistö ja Jimi “Jimpphat” Salo, joiden ammattilaisura on kuitenkin ennen kaikkea potentiaalinen.
Tilanne on edelleen hyvä, mutta sen menestyspotentiaali tuntuu jo takavuosia pienemmältä, vaikka mahdollisuuksia ponnistaa maailman huipulle löytyy yhä.
Jotta uutta verta pystyttäisiin kansainvälisille menestysjoukkueille myös jatkossa, täytyy jo kotosuomesta löytyä vankka kehitysalusta. Seuraavat vuodet tulevat olemaan tämän suhteen elintärkeitä. Vastikään ilmoitettu, suomalaisen CS:GOn kärkinimiin kuuluvan KOVA Esportsin lopettaminen aiheuttaa ymmärrettävästi huolta, kuten jo alkuvuodesta tapahtunut SJ:n ”katoaminen”. KOVAn tapauksessa on erityisen huolestuttavaa, että organisaatio osasi brändäyksen ja markkinoinnin – sponsoreista riippuvaisen e-urheilualan henkireiät, kenties kotimaisista toimijoista parhaiten. Nimenomaan kotimaisten seurojen tilanne näyttääkin alan toimijoiden keskuudessa kaikkein epävarmimmalta.
Puhtaasti suomalaisista joukkueista maamme kärjessä seisoo HAVU, joka dominoi kotimaassa, mutta ei vain tunnu onnistuvan nousemaan kansainvälisille huippukentille. Mieleeni pulpahtaa väistämättä ajatus siitä, kuinka kauan tällaisia joukkueita voidaan tukea kaupallisesti. Isoa kiitosta saakin ENCEn akatemiahanke, jossa satsataan nimenomaan kotimaisen CS:GOn tulevaisuuteen. Kenties lajin tulevaisuus vaatisikin enemmän perinteisen urheilun kaltaista ”seuratoimintaa” ennen kestävää kansainvälistä menestystä? Jopa isommilla paikkakunnilla e-urheilusta kiinnostuneen nuoren voi olla vaikea löytää säännöllistä, ohjattua ja tavoitteellista lajitoimintaa.
Elisa Open Suomi -turnaussarjan, eSM-Liigan ja Educational Masters -koululiigojen kaltaiset hankkeet ovat tästä jo oivia esimerkkejä. Suomen elektronisen urheilun liitto on myös sanonut käyvänsä aktiivista keskustelua eri kuntien toimijoiden kanssa nuorisotoiminnan mahdollistamiseksi. Toki on pakko myös mainita tämän kuun Elisa Masters Espoo -suurturnaus, jonka myötä ainakin kotimaisten turnausjärjestäjien tulevaisuus näyttää organisaatioita valoisemmalta.
CS:GOn ulkopuolella Suomen tilanne on nähdäkseni entistäkin hatarampi. Lasse ”MATUMBAMAN” Urpalaisen eläköitymisen myötä suomalainen Dota 2 menetti ainoan lajin huipulla toimineen aktiivipelaajansa. Aiemmista maailmanmestareista Taavitsainen on tällä hetkellä listattu T1:n varapelaajaksi ja Vainikka siirtyi Team Liquidin valmennustoimeen.
Jos koko kolmikko tosiaan jää sivuun aktiivipelaamisesta, katoaa lajin suomalaiskärki käytännössä kertalaakista. Kotimainen e-urheilun kisakalenteri saattaa siis menettää jo perinteeksi muodostuneen The International -hypetyksen, jonka merkitystä alan statuksen kannalta ei voi aliarvioida. Tällöin jäämme odottamaan, nouseeko alemman sarjatason edustajistosta uutta suomalaisverta lajin huipulle.
OG VOITTAA THE INTERNATIONALIN #YLEDOTA #ESPORTSFI pic.twitter.com/xolfXtNIDJ
— Yle E-urheilu (@yle_eurheilu) August 25, 2019
Toisena esimerkkinä mainittakoon Overwatch, jonka mestaruusliigassa Suomi tarjosi aiemmilla kausilla eniten pelaajia väkilukuunsa verrattuna. Kiitos tästäkin kuului alemman tason toiminnalle; Euroopan mestari Team Gigantin kunniakkaalle alkuperäisrosterille. Liigan viimeinen suomalaispelaaja, Vancouver Titansin Petja “Masaa” Kantanen, eläköityi aiemmin tässä kuussa.
”Vähäpätöisempien” lajien suomalaisedustusta on helppo pitää pelkkänä kuriositeettina, mutta jos laitamme kaikki munat samaan koriin, on ne helppo menettää. Suomalaista e-urheilua ei voi rakentaa vain CS:GOn varaan, vaikka sen status maassamme onkin kiistaton.
Mahdollisena valopilkkuna toimii kuitenkin viime vuosina e-urheilun korkeimpaan kastiin noussut, Riot Gamesin julkaisema Valorant. Esimerkiksi lajin ylimmässä EMEA-liigassa suomalaisedustusta löytyy neljästä joukkueesta. Kun katsotaan sekä ylimpiä että alempia sarjatasoja, alkaa Valorant jo lähestyä suomalaispelaajien määrässä CS:GOta. Toki nimenomaan CS:GOsta lajin pariin siirtyneet pelaajat ovat tässä tärkeä avaintekijä.
Valorant on kuitenkin sen verran oma tuotteensa, että sen voisi nähdä jatkavan suvereenisti CS:GOn rinnalla. Pelin valttikortteina ovat hahmopohjainen brändi, erikoiskykyjen käyttö, sekä Riot Gamesin antama mittava tuki e-urheiluskenen kehitykselle, jossa painotetaan nimenomaan alueellista identiteettiä. Suomalaispelaajille ja -joukkueille on tarjolla virallinen polku aina kotimaisista turnauksista lajin EMEA-liigaan asti.
Valorantin kaltaiset uudet e-urheilulajit antavat nähdäkseni toivoa siitä, ettemme seiso tulevaisuudessa ainoastaan yhden jalan varassa. Alan kehitystä on kuitenkin vaikea ennakoida, ja kun lajien nykyiset supertähdet eläköityvät tunnetusti lyhyiden pelaajaurien päätteeksi, voi suomalaisella e-urheilulla olla edessään merkittävä supistuminen. Jos tähän olisi tarjolla helposti summattavia korjauskeinoja, olisi ne varmasti jo otettu käyttöön. Kuitenkin jo edellä mainittu akatemiatoiminta, ruohonjuuritason seurat ja urapolku alemmista turnauksista ylempiin ovat mielestäni suunta oikeaan päin. Myös pienemmät lajit tarvitsevat (kokoonsa nähden kohtuullista) tukea.
Suomen takavuosien e-urheilumenestys oli mitä todennäköisemmin sekoitus onnea ja oikeanlaisia yhteiskunnallisia olosuhteita. Vahvan ja jatkuvan menestyksen takaaminen vaatii kuitenkin pitkäjaksoista työtä, jonka hedelmistä ei välttämättä päästä nauttimaan ihan lähivuosina. Näennäisestä negatiivisuudestani huolimatta haluankin ennen kaikkea muistuttaa, että nykyiset ja mahdolliset tulevat notkahdukset ovat osa suomalaisen e-urheilukentän siirtymistä uuteen aikaan. Jos me kaikki yhdessä; aina SEULin kaltaisista edustusorganisaatioista lajiseuroihin ja Pelaajat.comin kaltaisiin mediatoimijoihin, rakennamme e-urheilulle vahvan suomalaisen kasvualustan, tulee pelikentän jättäneiden seurojen ja pelaajien tilalle aina löytymään korvaajia.
Kirjoittaja on Suomen elektronisen urheilun liiton entinen työntekijä.
Kansikuva: Valve ja ENCE
