SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Winnipeg Jets
  • Toimitus

Laine syöttökoneena Jetsin kaataessa Bruinsin!

julkaistu: 15.03.2019 05:25

NY Islanders – Montreal 2-1

Nassau Coliseumilla kohtasivat Metropolitan divisioonan joukkueista kärkipaikkaa himoitseva NY Islanders ja villi kortti -paikkaa kyttäävä Montreal.

Saarelaisten loppuohjelma on siksi vaativa, että Barry Trotzin suojattien on ahmittava mahdollisimman paljon pinnoja kotiluolasta, sillä se joutuu pelaamaan jäljelläolevista 12 pelistä vieraissa peräti kahdeksan peliä.

Ottelun avausmaali nähtiin vasta toisessa erässä ja sen toisella minuutilla, kun Adam Pelech vei isännät johtoon riparista B-pisteiden välistä saarelaisten kakkosnyrkin kohtuullisen pitkän myllytyksen päätteeksi. Brock Nelson ja Nick Leddy saivat osumaan syöttöpisteet.

Jordie Benn iski pelin tasoihin siniseltä kaksi minuuttia ennen toista erätaukoa puolenkymmenen ihmisviidakon läpi lätyn räjäyttäen, eikä Thomas Greiss ehtinyt kissaa sanoa saati nähdä yhtään mitään limpun lähtiessä matkaan uunin perukoille.

Ottelun ratkaisu nähtiin kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kun isännät murtautuivat 2vs1 -ylivoimahyökkäykseen vahvan Mathew Barzalin päästyä kiekkoineen oikealta karkuun yhdessä vasemmalta hyökkäystä tukemaan luistelleen Anders Leen kanssa. Barzal syötti röyhkeästi Habs-pakki Jeff Petryn jalkojen välistä lätyn Leelle, joka siirsi pelivälineen nuottaan. Osuma oli Leen 25:s tällä kaudella.

 

Winnipeg – Boston 4-3

Bell MTS Placessa kohtasivat lännen kolmonen ja idän kakkonen, kun kahdesti peräkkäin hävinneet Winnipeg ja Boston ottivat yhteen.Molemmilta joukkueilta oli puolustuksen tukipilareista sivussa kolme pelaajaa, joten ottelussa oli lupa odottaa maaleja ja kiekkosadetta Connor Hellebuyckin ja Tuukka Raskin vartioimia maaleja kohti.

Jets aloitti maalinteon jo ensimmäisen minuutin jälkeen, kun Patrik Laineen tulinen veto vasemmalta kimmahti Raskin torjunnasta suoraan hyökkäyksessä mukana olleen Blake Wheelerin lapaan, joka löi riparin samantien verkkoon. Jetsin kapteenille maali oli kauden 20:s ja piste puolestaan 17:s 11 pelissä.

Noel Acciarin otettua jäähyn kiinnipitämisestä, pääsi Jets myllyttämään ylivoimaa, minkä seurauksena Mark Scheifele vei kauden 33.nnellä nyytillään Jetsin jo 2-0 -johtoon, kun reilu puolet avauserää oli pelattu. Laine ja Wheeler saivat syöttöpinnat osumaan. Laineen passi vasemmalta suoraan oikealle etutolpalle hiipineen Scheifelen lapaan oli timanttia!

Charlie McAvoy onnistui kaventamaan vielä avauserässä pelin 1-2:een David Krejcin syötöstä, kun Laineen purku laidasta omalla alueella keskelle meni pieleen Krejcin riistettyä lätyn ja jaettua sen McAvoylle ja terävä laukaus upposi Hellebuyckin selän taakse tolpan kautta.

Bostonin nelosvitja iski pelin tasoihin tarkalleen ottelun puolivälissä, kun Joakim Nordström survoi maalinkulmalta oman riparinsa Jets-maaliin Hellebuyckin maatessa jo tilanteessa rähmällään. Maali oli ruotsalaislaiturille kauden kuudes. Acciari ja Sean Kuraly saivat syöttöpisteet maaliin.

Laineen maali jäi tänään kiinni maaliraudoista.

Kun vajaa kahdeksan minuuttia oli päätöserää pelattu, laiskasti puolustanut Bruins jäi Jetsin vastaiskun jalkoihin ja Jacob Trouba pääsi viimeistelemään illan kolmannen pisteensä saalistaneen Scheifelen passista.

Seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa Nikolaj Ehlers maalasi kauden 16.nnen osumansa B-pisteiden välistä, minne kiekko ajautui kulmaväännön seurauksena, missä Jetsin Kevin Hayes ja Bruinsin Brandon Carlo taistelivat lätystä ja lopulta tuomarit tulkitsivat sen ajautuneen jälkimmäisen kautta Ehlersille, joten maali jäi vaille syöttäjää.

Boston nousi vielä maalin päähän Zdeno Charan pyssytettyä lätyn siniseltä kohti Hellebuyckin maalia, joka muutti suuntaa Charlie Coylesta ja Wildista treidattu hyökkääjä maalasi debyyttimaalinsa Bruinsin paidassa.

Jets kuitenkin kesti ja se katkaisi kahden ottelun tappioputkensa. Bruins puolestaan kärsi kolmannen peräkkäisen tappionsa.

 

Detroit – Tampa Bay 4-5

Liigaa ylivoimaisesti johtava Tampa Bay nousi kolmen maalin takaa 5-4 -vierasvoittoon Detroitista Little Caesars Arenassa neljä pinnaa latoneen pistepörssin kärkinimen Nikita Kucherovin (2+2) johdolla!

Minnesota – Dallas 1-4

Roope Hintz iski voittomaalin Starsille vieraiden karattua avauserässä kolmen maalin karkumatkalle reilussa kahdessa minuutissa.

Ben Bishop puolestaan teki seurahistoriaa pidettyään maalinsa puhtaana yhteensä 230 minuuttia ja 53 sekuntia. Reilun 18 vuodentakainen Ed Belfourin ennätys parani 11 minuutilla ja 28 sekunnilla!

 

Yön tulokset:

Buffalo – Pittsburgh 0-5

NY Islanders – Montreal 2-1

Philadelphia – Washington 2-5

Detroit – Tampa Bay 4-5

Ottawa – St.Louis 2-0

Minnesota – Dallas 1-4 (D: Hintz 0+1, Heiskanen 0+1)

Winnipeg – Boston 4-3 (W: Laine 0+2; B: Rask 20/24 torjuntaa)

Arizona – Anaheim 6-1

Los Angeles – Nashville 1-3 (N: Rinne 25/26 torjuntaa)

San Jose – Florida 2-4 (F: Barkov 0+1)