SEURAA MEITÄ:
×

DOTA 2

ETUSIVU / DOTA 2
T1 Dota 2 IT10
  • Saara
    R

Koronarajoitukset pitävät Dota 2 -pelaajia jumissa Romaniassa

julkaistu: 24.10.2021 14:00

Dota 2:n jättitapahtuma The International 10 on tänä vuonna ollut koronarajoitusten leimaama. Viime vuonna perutun turnauksen piti olla Tukholmassa, ja tänä vuonna se siirrettiin Romanian Bukarestiin Ruotsin vaikeamman koronatilanteen vuoksi. Yleisön pääsystä pitkästä aikaa paikan päälle ehdittiin jo iloita, kunnes kasvavat tartuntaluvut pakottivat perääntymään.

Nyt, mittelöiden päätyttyä jo noin viikko sitten, osa pelaajista on edelleen koronarajoitusten vuoksi jumissa Romaniassa. Filippiinien hallituksen toimeenpanema tartuntatautien torjuntatyöryhmä ehti julkaista päivitetyn listan eri maihin kohdistuvista matkustusrajoitteista. Romania on tällä listalla punaisella.

Filippiiniläisiä pelaajia on Evil Geniuses-, Fnatic-, ja T1-joukkueissa. Kaikki he joutuivat perumaan 18. päiväksi suunnitellun kotimatkansa, koska pari päivää aiemmin matkaaminen Romaniasta Filippiineille muuttui kerta kaikkiaan kielletyksi ilman hallituksen erikoislupaa.

Ainoa keino lienee matkustaa johonkin toiseen maahan, viettää vaaditut 14 päivää eristyksissä ja hankkia sitten karanteenitodistuksella lupa palata Filippiineille. Matkaa kotiin on tuhansia kilometrejä, ja filippiiniläispelaajista tällä hetkellä myös varmasti tuntuu siltä.

Lähde: Esports.com
Kansikuva: T1

Tuoreimmat uutiset: