SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Koronapandemia estää ensi vuoden suurturnaukset  – Sekä CS:GO että Fortnite kärsivät takapakkia
  • Niko
    Nikkilä

Koronapandemia estää ensi vuoden suurturnaukset – Sekä CS:GO että Fortnite kärsivät takapakkia

julkaistu: 08.12.2020 11:00

Maailmanlaajuinen koronapandemia on vaikuttanut myös e-urheilualaan merkittävällä tavalla. Käytännössä kaikki fyysisesti järjestettävät tapahtumat on jouduttu perumaan, ja vaikka turnauksia voidaankin järjestää verkon välityksellä, eivät ne kykene täysin korvaamaan paikan päällä järjestettyjen tapahtumien tunnelmaa. Tämän takia osa suuristakin turnauksista on peruttu täysin.

Moni onkin toivonut, että helpotusta tilanteeseen saataisiin jo ensi vuoden puolella. Nyt näyttää kuitenkin siltä, ettei tilanne tule muuttumaan ainakaan kaikkien lajien osalta. Afk Gamingin mukaan pelikehittäjä ja -julkaisija Valve on nimittäin päättänyt peruuttaa toukokuuksi suunnitellun CS:GOn Spring Major-turnauksen kokonaan. Yhtiön suunnitelmissa on vielä järjestää lokakuun lopun Fall Major -turnaus, mutta nähtäväksi jää, tuleeko tähänkin muutoksia.

Myös Fortniten kehittäjä ja julkaisija Epic Games on reagoinut yhä vallitsevaan poikkeustilanteeseen. Yhtiö ilmoitti viime viikolla, että se on peruuttanut kaikki suunnitelmat fyysisten tapahtumien järjestämisestä, mukaan lukien ensi vuoden Fortnite World Cup. Yhtiö aikoo sen sijaan järjestää yhä useampia online-turnauksia nykyisen FNCS-turnaussarjansa lisäksi, joista se ilmoittaa myöhemmin.

Lähteet: Afk Gaming, Fortnite Kuvalähde: Fortnite