SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
Kommentti: Miksi CS:GO kaipaa ylivoimaista ykkösjoukkuetta?
  • Juuso
    Syngelmä

Kommentti: Miksi CS:GO kaipaa ylivoimaista ykkösjoukkuetta?

julkaistu: 01.12.2022 15:45

CS:GO:n historiassa todellisia ykkösjoukkueita on ollut lopulta todella vähän. Todellisella ykkösjoukkueella tarkoitan sellaista joukkuetta, jota yksikään joukkue ei pysty voittamaan. Sellaista kokoonpanoa, joka on aina askeleen edellä muita joukkueita, vaikka nämä tekisivät kuinka paljon töitä tahansa.

Tällaisia joukkueita on nähty CS:GO:n historiassa ainoastaan kolme. Vuoden 2013 Ninjas in Pyjamas, joka voitti historialliset 87 LAN-ottelua peräkkäin. Vuoden 2015 fnatic, jonka pelaajia syytettiin lukuisia kertoja huijaamisesta. Niin hyviä he olivat.

Tuoreimpana tällaisena joukkueena pidän vuosien 2018–2019, erityisesti vuoden 2018 Astralista, joka voitti kolme major-turnausta peräkkäin. Joukkue mullisti muun muassa tapaa käyttää kranaatteja otteluiden aikana. Tuon ajan Astralis on kenties kaikkien aikojen paras CS:GO-joukkue, jonka tasoa ja dominanssia ei mitä luultavimmin koskaan tulla toistamaan.

Mitä iloa jatkuvasta voittamisesta on?

Voittaminen on taatusti kivempaa kuin häviäminen. Katsojan näkökulmasta saman joukkueen toistuvat turnausvoitot saattavat näyttää tylsältä. Ja sitähän se kaikessa yksitoikkoisuudessaan onkin, mutta asiaa on tarkasteltava hieman syvemmältä.

Kun yksi joukkue on muita joukkueita jatkuvasti askeleen edellä, joutuvat muut joukkueet nostamaan työmääräänsä reilusti, jotta he voivat edes hyvänä päivänä saavuttaa peliä dominoivan joukkueen tason.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yksilötaitoon panostetaan rutkasti. Vaikka upeaa joukkuepelaamista on miellyttävää katsoa, kaikista parhaat reaktiot niin selostajien, itse pelaajien kuin katsojienkin joukossa nähdään taitavien yksilösuoritusten jälkeen.

Yksilöharjoittelun lisäksi tilanne, jossa CS:GO:ta dominoi yksi joukkue, saa aikaan myös tarkempaa paneutumista omiin, vastustajan ja mahdollisesti uusiin, käyttämättömiin taktiikoihin.

Tällaisessa tilanteessa pelin parhaat IGL:t ja taktiset nerot, kuten Finn “karrigan” Andersen, Aleksi “Aleksib” Virolainen ja Andrey “B1ad3” Gorodenskiy käyttävät 120% aivosoluistaan keksiäkseen mitä innovatiivisempia, nerokkaimpia ja näyttävimpiä taktiikoita voittaakseen peliä dominoivan joukkueen taktisella puolella.

Suosikkiselostajan mielestä CS:GO kaipaa dominanssia

CS:GO:n selostaja, Mohan “launders” Govindasamy, yhtyy mielipiteeseeni Pleyn tekemässä haastattelussa. Laundersin mukaan erityisesti Astraliksen huippuvuosina oli mielenkiintoista seurata muiden joukkueiden työskentelyä, kun jokainen joukkue yritti pysäyttää Astraliksen ylivoimaa.

– Nykytilanne on jokaiselle joukkueelle hyvinkin hämmentävä. TOP20-joukkueista kaikki pystyvät voittamaan toisensa. Pitäisikö kokoonpanomuutoksia tehdä vai ei? Nykyään mahdoton kysymys, launders sanoo.

Launders nostaa esille myös mielenkiintoisen faktan tuoreesta Outsidersin major-voittajasta. Petr “fame” Bolyshev on nimittäin 19-vuotias CS:GO-pelaaja, joka nousi keväällä 2020 Euroopan FACEIT-liigan kautta ammattilaispelaajaksi.

– Fame on elävä todiste siitä, että jokainen pystyy harjoittelemaan itsensä huippuyksilöksi kotonaan. Kun tällaiselle pelaajalle tulee tilaisuus pelata taitavan pelinsisäisen johtajan, kuten Dzhami “Jame” Alin [famen joukkuetoveri] kanssa, hänestä muovautuu hetkessä maailmanluokan pelaaja, launders pohtii.

Pelkkää ampumista vai taktikointia?

FaZe Clanin kanadalaispelaajan, Russel “Twistzz” Van Dulkenin mukaan tasoerot tier 1 ja tier 2 -joukkueiden välillä ovat kadonneet.

– Lopulta CS:GO:ssa on kyse siitä, kuka ampuu parhaiten. Peli luottaa omiin mekaniikkoihinsa. Nykyään on kyse melkeinpä siitä, kenellä on paras IGL, Twistzz kertoo Pleyn haastattelussa.

Niin. Mistä se ylivoimainen joukkue sitten muodostuu? Mielestäni juurikin näistä asioista, joita voidaan lukea suoraan ja rivien välistä laundersin ja Twistzzin haastatteluista.

CS:GO:n pelimekaniikat vaativat taitoa. Jokainen ase käyttäytyy eri tavalla, joten niitä on osattava käsitellä, jotta pelissä voi pärjätä. Tämän lisäksi, on ymmärrettävä, miten pelata eri aseita vastaan. Jos vastustajalla on esimerkiksi haulikko, on pysyttävä kaukana ja pyrittävä eliminoimaan hänet mahdollisimman kaukaa.

Mikäli vastassa on esimerkiksi AWP-tarkkuuskiväärillä pelaava vastustaja, ei pidä rynnätä uhkarohkeasti kohti tätä pelaajaa. Sen sijaan hänet on saatava pois piilostaan esimerkiksi polttopulloa tai valokranaattia käyttäen. Pelaaja voi myös yrittää niin sanotusti beitata yhden AWP-laukauksen näyttäytymällä vain olkapään verran vastustajan tähtäimeen, jolloin hän ei mitä todennäköisemmin ehdi ampua sinua vaan ampuu sen sijaan ohi. Kun AWP-pelaaja sitten lataa tarkkuuskivääriään laukauksen jälkeen, on vastapuolen pelaajalla enemmän tilaa ja aikaa tuoda taistelu lähemmäksi AWP-pelaajaa, jolloin etu on ehdottomasti vastapuolen pelaajalla.

Kun tällaiset perusasiat ovat niin hyvin hallussa, että virheitä ei enää tehdä, on joukkueen jokaisen pelaajan panostettava omaan yksilöharjoitteluunsa mahdollisimman paljon. Pelkän tähtäämisen, pelimekaniikkojen ja kranaattien käytön lisäksi on hyvin tärkeää, että pelaaja oppii sietämään painetta ja käsittelemään tappioita oikealla tavalla. CS:GO on urheilua siinä missä esimerkiksi jalkapallo, joten henkisen kantin on oltava vahva.

Lopulta kyse on mielestäni siitä, mikä joukkue sattuu saamaan täydelliset palapelin palaset itselleen. Vuoden 2018 Astraliksesta tekee kaikkien aikojen parhaan CS:GO-joukkueen mielestäni juuri se, että kyseinen kokoonpano piti sisällään täydelliset viisi palapelin palasta.

Ensimmäinen tuon joukkueen palapelin osanen, oli Lukas “gla1ve” Rossander. Historian ylivoimaisesti parhaaksi pelinsisäiseksi johtajaksi syystäkin tituleerattu gla1ve muutti tapaa, jolla CS:GO:ta pelataan.

Toinen joukkueen osa, Nicolai “device” Reedtz, oli joukkueen AWP-pelaaja. Kaikkien aikojen tasaisin ja varmin pelaaja piti huolen siitä, että joukkue pystyi nojaamaan häneen varmoihin suorituksiinsa kerta toisensa jälkeen.

Joukkueen tukipelaaja, klutsiministerinäkin tunnettu Andreas “Xyp9x” Højsleth tuli Astraliksen ylivoiman aikana tunnetuksi siitä, että oli tilanne mikä tahansa, hän lähti aina suosikkina voittamaan alkavaa klutsiyritystä. Oli vastassa sitten koko vastapuolen joukkue tai esimerkiksi Aleksandr “s1mple” Kostyliev, Xyp9x veti toistuvasti paremman korren vastustajistaan.

Tietysti Astraliksessa pelasi myös yksi kaikkien aikojen parhaista, ellei jopa paras avaustappoja hakenut pelaaja [entry fragger], Peter “dupreeh” Rasmussen. Joukkueen sitoi yhteen niin serverillä kuin kierrosten välissä suurella eläköitymisellä Emil “Magisk” Reif.

Kenellä on parempi päivä

Koska CS:GO-joukkueiden tasoerot ovat tänä päivänä niin kapeat, voidaan puhua enää voin siitä, kenellä sattuu olemaan parempi päivä joukkueena. Vielä muutama vuosi sitten puhuttiin yksinkertaisesti siitä, mikä joukkue on toista joukkuetta parempi.

Koko CS:GO-skeneä palvelisi mielestäni suuresti, mikäli yksi joukkue löytäisi esimerkiksi mullistavan pelitavan, jolla joukkue on aina muita askeleen edellä. Se toisi toivottua säpinää CS:GO-ympyröihin ja ennen kaikkea otteluihin.

Lähteet: Pley | Kuva: AstralisCS