SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Kommentti: Blizzardin rappeutuminen on itse kaivettu suo ja varoitusmerkki koko e-urheilualalle
  • Niko
    Nikkilä

Kommentti: Blizzardin rappeutuminen on itse kaivettu suo ja varoitusmerkki koko e-urheilualalle

julkaistu: 17.08.2021 09:00

Oma kiinnostukseni kilpamieliseen pelaamiseen alkoi verrattain myöhään. Sen katalyyttina oli vuonna 2016 julkaistu, Blizzardin kehittämä Overwatch. Suurena yksinpelien ystävänä minua vetivät puoleensa pelin värikkäät, monipuoliset hahmot ja mielenkiintoinen maailma. Ennen pitkään tämä ensihuuma kuitenkin vaihtui kiihkeään grindaamiseen ja oman pelaamisen hiomiseen.

Jo saman vuoden marraskuussa julkistettu Overwatch League vaikuttikin mitä oivallisemmalta jatkolta pelin kiihkeän pelaajakunnan innon valjastamiseksi. Toisin kuitenkin kävi.

Liigan alkua jouduttiin odottamaan tukahduttavan pitkään; yli vuoden verran. Hiljaisuus ja sen luoma epävarmuus saivat käytännössä kaikki kolmannen osapuolen turnausjärjestäjät jättämään lajin taakseen ja Blizzardin äärimmäiset tiukat rajoitukset karkottivat loputkin. Overwatch Leaguesta oli tarkoitus tehdä lajin kruununjalokivi, eikä yhtiö kaivannut sille kilpailijoita, riippumatta siitä kuinka tarpeellisia nämä olivat lajin ekosysteemin terveydelle.

Kun tarkat tiedot liigasta viimein saatiin, olivat ne kaukana aiemmin maalatusta maailmansarjasta: liiga oli kutistunut 12 joukkueeseen, josta peräti yhdeksän oli amerikkalaisia.

Lisäksi merkittävä osa mukaan lähteneistä omistajista olivat e-urheilualan ulkopuolelta. Yksi iso syy tähän oli todennäköisesti liigapaikkojen hulppeat hintalaput; sisäpiirilähteiden mukaan 20 miljoonaa dollaria ja myöhemmillä kausilla 30-60 miljoonaa dollaria. Tämä oli ennenkuulumatonta uudelta e-urheiluliigalta. Edes maailman menestyneimmän e-urheiluliigan, League of Legendsin liigapaikat, eivät olleet yhtä tyyriitä.

Alkuperäisen hintalapun päälle tulivat vielä 50 000 dollarin minipalkalla värvättävät pelaajat, näiden asumis- ja muut kulut, tukihenkilöstö, kalusto, mediatuotanto, yms. Suurten summien sijoittaminen ei ole e-urheilualalla mitenkään tavatonta, mutta mittavat sijoitukset synnyttävät myös mittavia odotuksia.

Overwatch Leaguen toisen kauden ottelu Anaheimin Blizzard Arenalla, 2019.

 

Juuri tässä kiteytyy Overwatch Leaguen ja samalla Blizzardin perisynti. Lupauksena oli, että liiga seuraisi Overwatchin aiemmin luomaa tietä, lyöden läpi valtavirtaan ja haalien itselleen suuryleisön pelin olemassa olevista pelaajista ja uusista faneista.

Tänä vuonna, liigan neljäntenä kautena, se kerää keskimäärin 50 000 katsojaa per ottelu. Tämä ei olisi sinällään mikään ongelma, kyseessä on tyhjiössä terve ja mainio katsojakunta, jolleivat jättisijoitukset olisi luoneet mahdottomia odotuksia. Liiga myytiin sijoittajille seuraavana NBA:na tai NFL:nä, mutta suunta on avajaiskauden jälkeen ollut selkeästi ja armottomasti alaspäin. Liigamuotoinen, mittavia katselutunteja tarjoava formaatti kompensoi katsojalukuja jonkin verran, mutta kasvu on silti välttämättömyys.

E-urheilupuolen ulkopuolella pelillä ei mene lainkaan paremmin. Kehitysresurssien painottaminen hamassa tulevaisuudessa julkaistavaan Overwatch 2:een on tarkoittanut sitä, että peli on ollut ilman merkittävää lisäsisältöä liki puolitoista vuotta. Jo ennen jatko-osan julkistusta kehittäjätiimi oli pieni ja julkaistu lisäsisältö hupenevaan päin. Merkittävin jatkuva lisä peliin olivat uudet skinit, ja vaikuttaa siltä, ettei Blizzard uskonut pelin tarvitsevan sen kummempaa tukea suosionsa säilyttämiseen. Pelaajakunnan hupeneminen kertoo toista.

Pharah-hahmon uudistettu ulkonäky Overwatch 2:ta varten.

 

Samalla kentälle on ilmaantunut kilpailijoita, jotka lyövät Blizzardin tämän omassa pelissä. Overwatch saattoi aloittaa ”hahmoräiskintöjen” huuman, mutta se on jäänyt armottomasti Valorantin ja Apex Legendsin kaltaisten pelien taakse.

Kun katsoo Overwatchin alkuaikoja, on selvää ettei sitä suunniteltu vakavaksi e-urheilulajiksi. Pelin kilpailullinen suosio yllätti Blizzardin, mutta se näki mahdollisuuden tahkota rahaa nousevalla ja trendikkäällä e-urheilualalla. Vähät siitä, että Blizzard oli aiemmin yrittänyt samaa StarCraft 2:n kanssa, jonka tulosta useimmat pitävät täydellisenä epäonnistumisena.

Silläkään ei ollut väliä, että Overwatchin suurimpia myyntivaltteja olivat hahmot, maailma ja tarina, joiden potentiaali hylättiin lähestulkoon täysin. Peli on myös katsojakokemuksena niin sekava, että sen visuaalinen ilme olisi vaatinut radikaalia uudelleensuunnittelua kovasti hamutun kasuaaliyleisön houkuttelemiseksi.

Tuoreet huhut eivät luo uskoa liigan uudelle nousulle. Overwatch 2:n kerrotaan tulevan julki vasta vuoden 2022 jälkeen, kun taas Overwatch League tulisi lähteiden mukaan pitämään vuoden tauon ennen seuraavan kauden alkua. Blizzard itse on kieltänyt väitteet tauosta.

Pelottavinta tilanteessa on se, miten liigan mahdollinen romahtaminen tai alasajo voivat vaikuttaa e-urheilualaan yleensä. Kuten aiemmin mainitsin, liigan pääsijoittajiin kuuluu merkittävä määrä ”perinteisen” liiketoiminnan nimiä. E-urheilu on jo pitkään pönkittänyt asemaansa lupauksilla tulevaisuudesta, jossa se nousee valtavirtaan perinteisen urheilun rinnalle, tai jopa sen ohitse. Nämä puheet ovat olleet hyväksyttävä vastine sijoittajien miljoonista, mutta Overwatch Leaguesta voi olla yksi ensimmäisistä ja suurimmista tapauksista, jossa lupaukset sulavat täysin käsiin.

Overwatch Leaguen toisen kauden ottelu Anaheimin Blizzard Arenalla, 2019.

 

Blizzard on kaiken muun lisäksi mittavan häirintäkohun keskellä, joka on toki paljon e-urheiluskenen tilaa tärkeämpi aihe. Näiden kahden välillä on kuitenkin yhteys. Coca-Colan ja Kelloggsin kaltaisten merkittävien sponsorien kerrotaan jo sanoneen sopimuksensa irti Overwatch Leaguen kanssa. Ei ole myöskään vaikea kuvitella, että sama kulttuuri, joka mahdollistaa valtoimenaan sikiävän seksuaalisen häirinnän ja työntekijöiden halventamisen mahdollistaa myös lyhytnäköisen trendien jahtaamisen pelin muiden arvojen kustannuksella.

Moni avaintyöntekijä onkin jo jättänyt Blizzardin taakseen, mukaan lukien Overwatchin ohjaaja Jeff Kapplan. Yhtiön nimi, joka aiemmin edusti pelialan puhtainta olemusta, on nyt silkkaa myrkkyä.

Overwatch Leaguesta olisi varmasti ollut vakaaksi e-urheilulajiksi, mutta tämä olisi vaatinut peliä ja e-urheilualaa todella ymmärtävien ihmisten kuuntelemista sekä e-urheilutoiminnan kehittämistä pelin rinnalla, ei sen kustannuksella.

Eikä Overwatch ole suinkaan yhtiön ainoa ongelmiin joutunut peli. Moni varmasti muistaa koko e-urheiluskenensä menettäneen Heroes of the Stormin, ja vaikka esimerkiksi World of Warcraft nautti tauloudellisesti menestyksekkäästä loppukesästä, on sen asema selvästi rappeutunut pelikansan silmissä.

En tietenkään väitä, etteikö Blizzardin katon alla toimisi monia menestyksekkäitäkin pelejä, mutta nämä eivät poista epäonnistumisen taakkaa muiden osalta.

Tarina, jossa pelien taiteellinen olemus ohitetaan rahanjanon vuoksi, on ikävä kyllä aivan liian tuttu. Samoin on myös se, ettei työntekijöiden tietotaitoa ja arvoa kunnioiteta ennen kuin sen puute on mädäntänyt yhtiön perusteet. Terveemmällä työskentelyilmapiirillä varustettu Blizzard ei välttämättä olisi kyennyt väistämään kaikkia sen tekemiä virheitä, mutta haluaisin uskoa, että se olisi ainakin osittain paremmalla tiellä.

Kuvalähde: Blizzard

Tuoreimmat uutiset: