Yhdysvaltalainen Adam “Lo0p” Bahriz kuuluu CS:GO-pelaajien parhaimmistoon. Hän on saavuttanut pelissä korkeimman mahdollisen eli Global Elite -tason sekä A+ -luokituksen kolmannen osapuolen ESEA-liigassa. Erityisen huomionarvoisiksi Bahrizin saavutukset tekee hänen näön ja kuulon romuttanut HSAN-tautinsa.
Hereditary Sensory Autonomic Neuropathy -sanoista koostuva HSAN on perinnöllinen tuntohermoston toimintahäiriö, joka estää Bahrizia tuntemasta juuri lainkaan kipua. Jotkut erehtyvät pitämään sitä tuurina, mutta koska Bahriz ei huomaa pieniä vaurioita kehossaan, hän ei huomaa varoa niitä vaan tilanne pahenee.
Lapsena hän ei ymmärtänyt olla raapimatta kasvojaan ja silmiään, joten hänen ihonsa ja sarveiskalvonsa saivat pysyviä vammoja. Lisäksi sairaus aiheuttaa merkittävän kuulon aleneman.
Pelaamaan 21- vuotias Bahriz on kuitenkin kyennyt koko elämänsä. Pelattuaan viisi vuotta Counter-Strikea hän siirtyi sen seuraajan Global Offensiven pariin vuonna 2017.
Hän käyttää kuulokojetta ja katsoo näyttöä äärimmäisen läheltä, mutta varsinaisten apuvälineiden sijaan hän luottaa äärimmilleen kehittämäänsä pelikartan lukukykyyn sekä silmä-käsi-koordinaatioon.
CS:GO on hänelle turvallinen väylä keskittyä ja kehittyä. Hän on myös saanut suuren seuraajakunnan. Hänen Twitch-kanavallaan on yli 22O000 seuraajaa.
Onpa pelaamisesta ollut konkreettistakin hyötyä sairauden aiheuttamien ruhjeiden kannalta: Twitchin kautta Bahriziin otti äskettäin yhteyttä kanssapelaaja, jonka kirurgiystävä korjasi hänen nenänsä ja suulakihalkionsa.
“Kaikki CS:GO:n ansiosta. Ihan hullua.” totesi Bahriz asiasta PCgamerin haastattelussa.
Voit tutustua Bahriziin lisää hänen Twitch-kanavansa kautta.
Adam Bahrizista kerrottiin uusimmassa jaksossa osana PCGamerin Totally Game -sarjaa, joka esittelee poikkeuksellisia videopelaajia.
Kuva: lo0p Lähde: PCgamer
Tuoreimmat uutiset:
- “Eivät menesty puoleen vuoteen” – asiantuntija lyttää Jimpphatin MOUZ-joukkueen
- NAVI:n päävalmentaja B1ad3: “Burnout iski – tarvitsimme tauon”
- Ennakko: Aleksib ja Jimpphat aloittavat IEM Katowicessa
- Murskajaiset! – Sahan luotsaama Heroic tylyllä tavalla ulos Katowicen huipputurnauksesta
- NAVI:n iM kertoo miksi joukkue jättää miljoonaturnauksen väliin