Liigakärki Kärpät matkustaa tänään Hippokselle 11.ntenä notkuvan JYPin vieraaksi Hippokselle. Joukkueiden välinen piste-ero on venähtänyt jo kymmeneen pisteeseen.
Molemmat olivat viikolla tulessa CHL:ssä. JYPillä on takanaan Luganon reissu, missä keskisuomalaisille ei ollut tuliaisia luvassa vaan isännät olivat parempia 2-0. Lohkon jatkopaikka ratkeaa ensi viikolla, kun käkikellomaan suurseura saapuu Hippokselle.
Kärpät otti puolestaan rutiinivoiton tsekkiläisestä Mountfieldista 3-2 ja varmisti jatkopaikan kierrosta ennen alkulohkovaiheen päätöstä. Tsekit piipahtavat Oulussa vielä ensi viikolla.
JYPillä on ollut Liigassa viime aikoina hankalaa. Se on kukistanut viidessä edellisessä pelissään ainoastaan Tapparan ja Jukurit voittolaukauskisassa. Takkiin on tullut niin Lukolta, KooKoolta kuin TPS:ltä.
Kärpät sen sijaan porskuttaa. Oululaiset ovat saalistaneet Liigassa jo kuusi peräkkäistä voittoa yhteismaalein 23-6. Puolessa noista peleistään se on pitänyt pömpelinsä koskemattomana ja lopuissa peleissä se ei ole päästänyt kahta maalia enempää ottelua kohden.
Lauri Merikiven suojattien kakkossentteri vaihtuu tänään, sillä Julius Nättinen on sivussa. Miehen paikan ottaa David Tomasek, joka hyppää ketjun laidasta nyt siis keskikaistalle. Samuli Ratinen ottaa tsekin paikan laiturina ja toisessa laidassa pelaa tuttuun tapaan Ossi Louhivaara.
Janne Kolehmaisen korvaa puolestaan nelosen toisessa laidassa Henri Tamminen. JYPin maalinsuulla jatkaa Eetu Laurikainen.
Mikko Manner ei lähde tuttuun tapaansa muuttamaan voittavaa rosteriaan kolmen kärkiviisikon osalta. Mountfieldia vastaan kahdeksaa pakkia peluuttanut Manner sen sijaan heittää molemmat nelospakkiparin äijät, Jyri Junnilan ja Aleksi Mäkelän vilttiin ja seitsemänneksi pakiksi nousee Taneli Ronkainen.
Veini Vehviläinen jatkaa Kärppien maalissa.
JYPistä ei liene tänään Kärpille vastusta.