JYP ja HIFK ottavat yhteen Jyväskylän Hippoksella.
JYP vaihtoi päävalmentajaa viime maanantaina, kun Lauri Merikiven tilalle astui 7,5 vuoden tauon jälkeen keskisuomalaisten piiskuriksi loppukaudeksi palaava Risto Dufva. Voi siis hyvällä syyllä todeta, että paniikkinappulaa on painettu ja kovaa, kun tällaiseen ratkaisuun seurajohdossa päädytään.
Vielä viime kaudella CHL:n mestariksi kruunatulla JYPillä oli kaikki hyvin. Tappio välierissä seitsemässä ottelussa HIFK:lle tiesi Marko Virtaselle lähtöpasseja ja Merikiven pestistä ei siis tullut tämän pidempää. Liigasijoitus 13:s ei tyydyttänyt menestykseen tottunutta seurajohtoa, onhan JYP sentään yltänyt kahdeksan kertaa kymmenen kauden aikana vähintään välieriin asti.
Kun rehellisiä ollaan, ei JYP ole pelannut edes huonosti viime aikoina. Neljä voittoa viidestä viime pelistä ja niukka tappio viimeksi KalPalle Niiralan Montussa viestii perimmäisten syiden olevan vallan muualla.
JYPin kotipelit ovat sujuneet mainiosti. Kolme peräkkäistä kotivoittoa höystettynä yhdeksällä tappiottomalla kotiottelulla varsinaisella peliajalla eli vähintään piste per kotipeli noissa otteluissa ei olisi huono saavutus edes huomattavasti ylemmällä sijoituksella sarjataulukossa oleville joukkueille. JYPin seurajohdon mielestä se kuitenkin on sitä.
HIFK kaatoi eilen Lukon 3-2 jatkoilla Nordiksella, mikä oli sille kolmas peräkkäinen voitto ja jo viides päänahka kuudessa viime ottelussa. Tosin neljä noista kuudesta pelistä on pelattu Nordiksella, missä myös ainoa tappio Kerhoa vastaan myös tuli.
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kolmeen otteeseen kauden aikana. Syyskuussa IFK kävi hakemassa 4-3 jatkoaikavoiton Hippoksella. Marraskuussa HIFK oli tyly isäntä ja vei kotivoiton 2-0. Joulukuussa stadilaiset olivat vieläkin tylympiä isäntiä ja päihittivät keskisuomalaiset yhdellä maalilla kokonaista 1-0.
HIFK:lle illan ottelu on kolmas peli neljässä päivässä, kun JYP palaa askiin kuuden päivää edellisestä pelistä uudella luotsilla maustettuna.
Uusi valmentaja ja kuherruskuukauden alkuun heti ensimmäinen kotiottelu. Klassinen vedonlyönnin perusteesi: kotivoitto!