SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Juventus – Napoli: Viime kausien kärkijengit vastakkain!
  • Toimitus

Juventus – Napoli: Viime kausien kärkijengit vastakkain!

julkaistu: 31.08.2019 04:43

Serie A:n toisen kierroksen myöhäisottelussa kohtaavat Allianz Stadiumilla kahdeksan edellistä Scudettoa vienyt Juventus ja Napoli, joka on jäänyt kahdella viime kaudella toiseksi.

Vanhan rouvan seurajohto erotti viime kauden päätteeksi monivuotisen mestarivalmentajansa Massimiliano Allegrin, joka ei onnistunut johdattamaan Saapasmaan mahtiseuraa Mestarien liigan välieriin, kun Juventuksen tie tyssäsi silloin Ajaxiin.

Juventuksen uudeksi luotsiksi palkattiin Valioliigan Chelseassa vain yhden kauden viihtynyt Maurizio Sarri, joka lähti juuri Napolista vuolemaan puntia Englantiin.

Sarri aloitti Juventuksen puikoissa voitollisesti, kun Parma kaatui Serie A:n avauskierroksella 1-0 Stadio Ennio Tardinilla. Vanhan rouvan ainokainen syntyi onnenkantamoisella, kun pallo muutti suuntaa Giorgio Chiellinistä ja painui isäntien verkkoon ohi hölmistyneen Luigi Sepen.

Kesäkuussa 60 vuotta täyttänyt kaiken jalkapallon saralla kokenut Carlo Ancelotti luotsaa tällä kaudella toista kauttaan Napolia. Vanhan hapannaaman CV:stä löytyy mestaruudet seuratasolla neljän eri maan liigasta, sillä kannua on nostettu Milanissa, PSG:ssä, Chelseassa ja Bayern Münchenissä. Kaksi kautta LaLigassa toivat Real Madridissa ”vain” yhden kakkossijan ja Copa del Reyn voiton.

Napoli otti avauskierroksella komean 4-3 -vierasvoiton Fiorentinasta Stadio Artemio Franchilla, Firenzessä jatkaen La Violan karmeaa voitotonta putkea nyt 15 ottelun mittaiseksi.

Partenopein maaleista Dries Mertens ja Jose Callejon tekivät yhdet mieheen, kun taas Lorenzo Insigne osui kahdesti. Toisen osumistaan jälkimmäinen teki pilkulta, jonka Mertens komeasti kalasti vieraille.

Juventus antoi perinteisesti vielä Allegrin alaisuudessa suosiolla pallonhallinnan myös kotonaan Napolille, kun Sarri oli vielä Partenopein puikoissa, jotta se ei juoksuttaisi Vanhaa rouvaa hengiltä ja tyytyi mieluusti puolustamaan kontraten tarpeen tullen vastaan. On mielenkiintoista nähdä, mikä kupletin juoni tulee olemaan nyt, kun Sarri on vaihtanut leiriä.

Sarri toisaalta pakottaa Ancelottin puolustuskannalle ja iskemään vastaan, kuten hapannaamalla on ollut ennenmuinoin tapana kannuja hankkiessaan. Tällaisesta päänahasta jopa Ancelotti on nähnyt märkiä päiväunia. Juventus ja Sarri samassa paketissa Allianz Stadiumilla. Juuri tällaisissa otteluissa leivotaan mestaruuksia, ja nimenomaan Scudettosta jälleen kerran nämä molemmat joukkueet tulevat taistelemaan.

Kumpikaan ei halua missään nimessä hävitä tätä ottelua. Kentällä nähdään suuri määrä taitoa ja myöhäisottelu tuo myös oman erikoislisänsä tuohon keitokseen, mikä tavallisesti lupaa maaleja molempiin kenttäpäätyihin.