Vuosi 2023 on tulossa päätökseensä ja kiitos suomalaisen e-urheiluyhteisön on se ollut Pelaajatcomille yksi kaikkien aikojen hermeettisimmistä. Haluamme kiittää kaikkia Pelaajatcomin seuraajia kuluneesta vuodesta Pelaajatcomin perinteisen joulukalenterin muodossa.
Joulukalenterin teema on tänä vuonna Counter-Strike 2 -peli. 1.-24. joulukuuta välisenä aikana julkaisemme päivittäin jutun liittyen CS2:een eri näkökulmista. Ensimmäisinä neljänä päivänä esittelemme suomalaisia Counter-Strike 2 -ammattilaisjoukkueita ja -organisaatioita.
#2 Luukku: HAVU
Vuonna 2017 perustetulla HAVU:lla on aina ollut vain yksi tavoite: tulla Suomen parhaaksi CS-joukkueeksi. CS:GO:ssa HAVU sijoittui parhaimmillaan kolmanneksi Flashpoint 1 -huipputurnauksessa vuonna 2020 ja nousi lähelle maailmanlistan kärkikymmenikköä sijoittuen 14:ksi vuonna 2021.
Joukkueessa on pelannut monta kansainvälisesti menestynyttä suomalaista, viimeksi myös ENCE:ä menestyksekkäästi edustaneet Jani “Aerial” Jussila ja Sami “xseveN” Laasanen. Tämän vuoden toukokuussa Jussila ilmoitti jäävänsä tauolle ja heinäkuussa Laasanen ilmoitti, että ura ei jatku Counter-Strike 2:n parissa. Toiselta loppui virta, toinen jäi tauolle.
Joukkueessa on pelannut Joonas “doto” Forss, joka oli osa ENCE:n kansainvälistä kokoonpanoa marraskuusta 2020 helmikuuhun 2022. Lisäksi Aleksi “Aleksib” Virolainen on pelannut joukkueessa. Kansainvälisissä joukkueissa kokemusta ja nimeä itselleen kerännyt Jesse “zehN” Linjala edusti suomalaisorganisaatiota puolestaan pariinkiin otteeseen.
Ja mahtuupa nykyiseenkin kokoonpanon kansainvälistä osaamista: CR4ZY-kokoonpanon kanssa muun muassa Berliinin major-turnauksen Legends-stagelle vuonna 2019 yltänyt Otto “ottoNd” Sihvo.
Sihvo pelasi tuolloin nykyisin G2 Esportsia edustavien Nemanja “huNter-“ Kovačin ja Nemanja “nexa” Isakovičin kanssa.
HAVU on uudistunut tänä vuonna kokoonpanoltaan rutkasti. Tiimi on pudonnut CS2:n alkaessa maailmanlistan 100:n parhaan ulkopuolelle. Kotimaassa järjestettävä Elisa Masters Espoo 2023 –huipputurnaus on kuitenkin lähtenyt suomalaiskokoonpanolta unelman lailla käyntiin.
Joukkue yllätti avauskierroksella ENCE:n ja selviytyi välieriin voitettuaan toisella kierroksella GamerLegionin karttavoitoin 2–1.
Lauantain iltaottelussa vastaan asettuu brasilialaisjoukkue FURIA.
HAVU:n CS2-kokoonpano (joulukuu 2023)
- Jussi “Airax” Airaksinen
- Olli “sLowi” Pitkänen
- Matias “Banjo” Kivistö
- Otto “ottoNd” Sihvo
- Samu “uli” Leirilaakso
Joukkuetta valmentaa Mikko “xartE” Välimaa.
Palkintoja tuhansien eurojen arvosta
Pelaajatcomin joulukalenteri pyörii sivustomme lisäksi myös Pelaajatcomin Instagram-, X- ja TikTok-sivuilla. Kaikkien seuraajiemme kesken arvomme joulukuussa pelaamiseen liittyviä tuotteita tuhansien eurojen edestä! Nyt jos koskaan kannattaa siis seurata Pelaajatcomia sosiaalisessa mediasa.
Tarkemmat ohjeet joulukalenterin tuotearvonnoista sekä siitä, milloin palkinnot tullaan arpomaan, löydät somekanavien joulukalenteri-julkaisuistamme.
Muista lukea myös aiemmat luukut
Luukku #1 – ENCE on Suomen tunnetuin ja menestynein esports-organisaatio
Kuva: HAVU