Columbus Blue Jackets jatkoi kahdella vuodella päävalmentajansa Joe Tortorellan sopimusta. Eniten NHL:ssä yhdysvaltalaisista valmentajista voittoja ottaneen Tortorellan nykyinen sopimus kattaa vielä tämän kauden.
– Arvostan kovasti saamaani mahdollisuutta jatkaa työntekoa joukkueessamme, totesi arvostettu valmentaja tuoreeltaan.
-Kaikenkaikkiaan olen onnellinen jatkosopimuksesta, sillä pidän joukkueesta. Se on kaikista tärkeintä, pelaajat.
-Emme kehity yksinomaan pelaajina, vaan myös valmennusryhmänä työskennellessämme yhdessä Jarmon (Kekäläinen) ja hänen johtoryhmänsä kanssa, Tortorella hyrisee.
60-vuotias Tortorella on valmentanut NHL:ssä 1175 ottelussa ottaen niissä 575 voittoa, millä tilastolla jenkki on kaikkien aikojen tilastossa 19.sijalla. Columbusta ennen hän valmensi Vancouverissa, Tampa Bay Lightningissa ja NY Rangersissa. Tortorella voitti Stanley Cupin Tampa Bayssa kaudella 2003-04.
Toissa kausi oli Columbuksen historian paras kausi, jolloin Tortorella valittiin NHL:n parhaaksi valmentajaksi.
Columbus ei ole julkistanut syksyllä 2015 joukkueen peräsimeen tulleen valmentajansa uuden sopimuksen tarkempia yksityiskohtia. Seura toimi samalla tavalla viikkoa aiemmin, kun se solmi pitkät jatkosopimukset myös johtoryhmänsä kanssa.
(Lähde: NHL.comin verkkosivut 12.9.18)
(Kuvalähde: Instagram@columbusbluejackets)