SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
HIFK – Kärpät: Juhlaottelun kirous?
  • Toimitus

HIFK – Kärpät: Juhlaottelun kirous?

julkaistu: 04.01.2019 15:11

Helsingissä pelataan tänään Markus Kankaanperän juhlaottelu. Jo kaudesta 1998-99 asti Liigassa pelannut puolustaja pelaa tänään tuhannennen ottelunsa ja hänestä tulee Liiga-historian kolmas pelaaja, joka tähän pystyy. Jatkuvasti puhutaan, että juhlaottelut hävitään, mutta käykö tänään näin?

Kärpät on ollut Liigassa täysin suvereeni. 35 ottelun jälkeen joukkue on päästänyt vain 50 maalia ja hävinnyt yhteensä kuusi ottelua. Näistä kuitenkin kaksi on tullut viimeisessä kolmessa vierasottelussa. Pienoisein palautumisen joukkue koki umpisurkeaa Tapparaa vastaan joulukuun lopussa.

HIFK on voittanut kolme edellistä kotiottelua. Näissä otteluissa on ollut vastaa Ilves, Tappara ja JYP. Jokainen noista joukkueista ei ole kuitenkaan tuolloin suorittanut kovinkaan korkealla tasolla. Huomattavaa kuitenkin on se, että HIFK on päästänyt vain kaksi maalia noissa kolmessa ottelussa.

Vaikka molemmilla joukkueilla on pelaajia U20-joukkueiden matkassa, ovat joukkueet silti onnistuneet napsimaan voittoja. Joukkueet kohtasivat viime viikon lauantaina Oulussa ja tuolloin Kärpät oli lukemin 3-1 parempi. Voiton sinetöi Ville Leskinen tyhjään maaliin vain yhdeksän sekuntia ennen loppua, joten tiukka ottelu oli kyseessä.

Veini Vehviläinen takasi tuossa ottelussa voiton Kärpille. 29 torjuntaa oli peräti kymmenen enemmän, kuin virkaveljellä Atte Engrenillä. Engren ja Vehviläinen aloittavat tänäänkin maalilla.

Koska edellinen ottelu oli niin tiukka vääntö, voidaan tästäkin odottaa tasaista ja vähämaalista ottelua. Kotijoukkueen kertoimet ovat kuitenkin todella erikoiset asetelmiin nähden. HIFK on merkattu kertoimissa jättialtavastaajaksi ja jopa moneyline-tulokselle saa melkein 2.50 kerrointa. Tästä syystä merkkaamme kotijoukkueen lapulle, sillä sen verran hyvä esitys nähtiin Oulussa viime lauantaina.