SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Hermes – Koovee: Huoleton kotivoitto?
  • Toimitus

Hermes – Koovee: Huoleton kotivoitto?

julkaistu: 10.10.2018 15:20

Mestiksen kakkonen Hermes kohtaa kotonaan viidentenä olevan sarjanousija Kooveen.

Viime kauden kiihkeässä karsinnassa vastakkain olleet joukkueet ottavat nyt ensimmäistä kertaa noiden kekkereiden jälkeen yhteen.

Vahvasti kautensa neljällä voitolla aloittaneet isännät taipuivat ensimmäistä kertaa vasta viime kierroksella Ketterän vieraana 0-2.

Vaikka Ketterä on tullutkin tutuksi vahvana kotijoukkueena, Hermes oli kakonut jo ajoittain Heinolassa, missä selviytyi täpärästi edellisellä kierroksella voittajaksi Peliittojen vieraana jatkoilla.

Paradoksaalista oli se, että kiikareiden tuijottelusta huolimatta Hermes pelasi yhden parhaimmista peleistään Imatralla.

Imatran reissu oli muuten toinen kerta tällä kaudella, kun Mestiksen viikon pelaajaksi valittu pistepörssin kärkimies Samu Markkula jäi tylysti ilman pisteitä. Viimeksi tuo ihme tapahtui avauskierroksella TUTOn vieraana.

Markkulan tärkeys joukkueelleen näkyy pinnojen lisäksi myös siinä, että mies on ratkaisijan roolissa enemmän kuin kotonaan. Peliittoja ja RoKia vastaan laituri vastasi myös voittomaaleista.

Koovee tuli siis Mestikseen tkaoven kautta huolimatta siitä, että se jäi Hermeksen jalkoihin karsinnoissa otteluvoitoin 1-4.

Kun Suomi-sarjan voittajaa Kalajoen JHT:tä ei Mestis-paikka kiinnostanut Espoo Unitedin lopetettua toimintansa, Koovee otti paikan riemusta kiljuen vastaansa.

Koovee palkkasi täksi kaudeksi piiskurikseen useita kausia Hermestäkin aikoinaan luotsanneen ja peliurallaan kokkolalaisseuran kapteenina pelanneen Ilves-kasvatin Juha Pajuojan.

Sarjaporrasta ylemmäksi nouseminen karkoitti valtaosan Kooveen viime kauden Suomi-sarjan pelaajista. Kourallinen kuitenkin jäi. Veskari Tomi Risteli on yksi heistä.

Risteli torjui kahdessa avauspelissä, mutta viime kierroksella Kooveen pöllyttäessä Mestiksen kärkiseuraa Jokipoikia, vartioi maalinsuuta Ilveksestä lainattu Anti Lehtonen.

Hermeksen on syytä olla tarkkana ainakin Kooveen ylivoiman kanssa, jos tarkoitus on viettää aikaa jäähyboksissa. Esimerkiksi Peliitat se riisui aseista viidellä ylivoimaosumallaan.

Hermes on sotkenut kentällisiään viime pelin kiikareiden takia. Kaikki alkukauden viisi peliään kiikaritehoilla pelannut laituri Kristian Kangas ei palannut RoKista jäädäkseen Hermeksessä statistin rooliin. Viime kauden 15 reppua velvoittaa.

Tänään Kangas vaihtaa paikkaa Markkulan kanssa ja aloittaa kakkosen sijaan Oskari Uomalan johtamassa ykkösvitjassa, jonka toisessa laidassa pelaa tuttuun tapaan Joonas Niemelä.

Ketjujen sekoittamisen takia isäntien kertoimet käyvät vitsistä, sillä pelistä voi tulla hankala. Luotetaan mieluummin siihen, että ottelussa ladotaan maaleja.