SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
HAVUn uusi pelinsisäinen johtaja kertoi CS-joukkueen kokoamisesta
  • Juuso
    Syngelmä

HAVUn uusi pelinsisäinen johtaja kertoi CS-joukkueen kokoamisesta

julkaistu: 01.08.2022 13:00

HAVU julkisti viime viikolla uuden CS:GO-kokoonpanonsa, joka rakennettiin kenties joukkueen tunnetuimman kaksikon, Jani “Aerial” Jussilan ja Sami “xseven” Laasasen ympärille.

Entisestä kokoonpanosta sopimusten päättymisen myötä siirtyivät sivuun Olli “sLowi” Pitkänen, Otto “ottoNd” Sihvo ja Joona “Sm1llee” Holmström. Tilalle tulivat jo aiemmin HAVUssa pelanneet Jesse “zehN” Linjala ja Joonas “doto” Forss sekä entinen KOVA-pelaaja Jarkko “Spargo” Rahja.

Linjala on pelannut viime vuodet kansainvälisissä joukkueissa kuten FunPlus Phoenixissa ja Penta Esportsissa. Jälkimmäisessä yhdessä Miikka “suNny” Kempin kanssa. Forss pelasi puolestaan aiemmin ENCEn kansainvälisessä kokoonpanossa.

Joukkueessa valmentajan pestissä aloittaa Mikko “xartE” Välimaa. Joukkuetta valmensi aiemmin Taneli “disturbed” Veikkola.

Vain yksi roolivaihtoehto

Forss kertoi YLE:n tekemässä haastattelussa haluaneensa jo pitkään takaisin suomalaiseen joukkueeseen. Roolivaihtoehtoja oli lopulta vain yksi, joten joukkueeseen oli helppo tulla mukaan.

– Realistisesti roolivaihtoehtoja ei minulle ollut kuin yksi. Olen pelannut aiemminkin pelinsisäisenä johtajana ja minulla on roolista kokemusta, jollaista muilla ei tässä kokoonpanossa ole, aiemmin muun muassa KOVAn pelinsisäisenä johtajana toiminut Forss toteaa.

Forss kertoo jutelleensa joukkueen rakentamisesta yhdessä entisen päävalmentajan disturbedin kanssa.

– Hän oli lähdössä valmentajan paikalta ja kertoi, että Slaava “Twista” Räsänen olisi mahdollisesti tulossa hänen tilalleen. Twista päätti kuitenkin jatkaa Aleksi “allu” Jallin Temp-joukkueessa, Forss kertoo.

Spargo tulee pelaamaan joukkueessa AWP-pelaajan roolia. Joukkue pelasi hetken ilman valmentajaa, mutta palkkasivat sittemmin xartEn mukaan.

Tavoitteet korkealla

Vaikka joukkue ei ole päässyt harjoittelemaan kesän aikana kuin vasta kymmenen kertaa, ovat tavoitteet silti korkealla viikon päästä pelattavilla Assembly Summer 2022 -laneilla. Lopullinen tavoite on päästä syksyn majoreille.

–  Meillä on ihan hyvä pohja pelaamiselle. Taktiikkakirja on hallussa jokaiseen karttaan yhtä lukuun ottamatta. Emme kuitenkaan ota stressiä turnauksesta, vaan menemme pelaamaan ja katsomme miten peli kulkee. Tavoitteet ovat korkeammalla. Käytämme tilaisuuden hyödyksi joukkueen pelitavan rakentamisessa, Forss summaa lähestymiskulman ensimmäiseen turnaukseen.

Lähde: YLE | Kuva: HAVU