SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
HAVU:n CS-joukkueessa muutoksia – disturbed jättää valmentajan pestin
  • Onni
    Koponen

HAVU:n CS-joukkueessa muutoksia – disturbed jättää valmentajan pestin

julkaistu: 31.05.2022 22:27

Suomalaisorganisaatio HAVU ilmoitti tänään CS:GO-joukkueensa valmentajan Taneli “disturbed” Veikkolan jättävän valmentajan pestin. Veikkola koutsasi joukkuetta yli kaksi ja puoli vuotta, jonka aikana HAVU voitti Snow Sweet Snow 2 -turnauksen ja sijoittui parhaimmillaan maailman 14. parhaimmaksi joukkueeksi.

Entinen ammattilaispelaaja ei kuitenkaan jätä organisaatiota kokonaan, sillä hän jää kumppanina työskentelemään ns. “kulissien taakse”.

HAVU ei ole nauttinut menestyksestä viimeaikoina, ja viimeinen vuosi on ollut joukkueelle pelkkää alamäkeä.

Veikkola kertoi lausunnossaan, että hän ehti miettiä valmentajan paikalta lähtöä jo jonkin aikaa, sillä hän ei onnistunut tuottamaan tuloksia, joita hän tai HAVU halusivat. Koko lausunnon voi lukea alta:

HAVU:n toimitusjohtajan Lasse Salmisen mukaan joukkue etsii parhaillaan korvaajaa Veikkolalle.

HAVU:n kokoonpano näyttää nyt tältä:

  • Jani “⁠Aerial⁠” Jussila
  • Sami “⁠xseveN⁠” Laasanen
  • Olli “⁠sLowi⁠” Pitkänen
  • Otto “⁠ottoNd⁠” Sihvo
  • Joona “⁠Sm1llee⁠” Holmström

Lähde: HAVU I Kuva: HAVU