SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Halvaantunut palomies läpäisi hittipelin yllättävällä tekniikalla
  • Saara
    R

Halvaantunut palomies läpäisi hittipelin yllättävällä tekniikalla

julkaistu: 05.04.2022 15:00

Kiinalainen Zhu Mingjun on entinen palomies, joka halvaannuttuaan on luonut uuden uran pelistriimaajana. Uusimmissa striimeissään hän esittelee taidokasta pelityyliään: Elden Ringin hahmot liikkuvat putkiin puhaltamalla.

Mingjun loukkaantui vakavasti työtehtävässä vuonna 2013. Hän halvaantui kaulasta alaspäin, eikä kyennyt kolmeen vuoteen edes puhumaan. Tänäkin päivänä hän tarvitsee yhä hengityskonetta, mutta onnistuu jo liikuttamaan päänsä lisäksi hieman vartaloaan. Kätensä hän korvaa suuohjaimella, jolla myös pelien pelaaminen onnistuu.

Erityinen osa Mingjunin pelaamista onkin suuohjaimen putkeloiden koodaaminen toimimaan yhteydessä pelattavaan peliin. Sitten hän jakaa suorituksensa BiliBilissä, joka on kiinalainen videopalvelu.

Jopa uusin jättihitti Elden Ring sujuu Mingjunilta jo kuin rasvattu. Aluksi hänen äitinsä oli avuksi hahmon liikuttamisessa, mutta hiottuaan puhallusten ja pelitapahtumien vastaavuutta hän hallitsee vaikuttavalla tarkkuudella koko asetelman. Hiljattaisessa lähetyksessään Mingjun onnistui läpäisemään koko pelin saavuttaen Elden Lordin aseman.

Voit katsoa Mingjuanin pelisuoritusta Bilibiliin julkaistulla videolla tästä linkistä.

Omien sanojensa mukaan srtiimaus on muuttanut Mingjunin elämää dramaattisesti. Ensimmäiset vuodet loukkaantumisen jälkeen kuluivat sopeutuessa uuteen tilanteeseen ja ponnistellessa eroon sen mukanaan tuomista mielenterveysongelmista. Nelisen vuotta sitten mies alkoi puhua avoimesti elämästään ja jakamaan pelejään BiliBilissä. Katsojien suosionosoitukset rohkaisivat häntä jatkamaan, vaikka etukäteen vastaanotto oli huolestuttanut häntä hänen olemuksensa vuoksi.

“Olen saanut useita uusia ystäviä. En ole yksin kuten ennen. Nautin striimauksen tuomasta onnellisuudesta. Kaiken lisäksi voin ansaita sillä rahaa”, iloitsee Mingjun.

Lähde: PC Gamer I Kansikuva: Zhu Mingjun / BiliBili