Kansikuva artikkelille: PlayStation panostaa e-urheilutoimintaan – Kasuaalissa Fortnite-turnauksessa huima palkintopotti

PlayStation panostaa e-urheilutoimintaan – Kasuaalissa Fortnite-turnauksessa huima palkintopotti

Japanilaisen elektroniikkajätti Sonyn PlayStation-brändi on yksi pelihistorian tunnetuimmista nimistä. Se onkin onnistunut vastaamaan muuttuvien aikojen haasteisiin ja pysyä relevanttina aina tähän päivään asti.

Yksi PlayStationin viimeisimmistä aluevaltauksista oli e-urheilu, johon se lähti kunnolla mukaan ostamalla taistelupeliturnauksista tutun Evolution Championship Seriesin ja perustamalla oman turnaussarjansa.

Nyt yhtiö on laajentanut turnaustoimintaansa myös Fortniteen. Fortnite PlayStation Cup on kansainvälinen turnaussarja, jonka palkintopotti on 110 000 dollaria. Se alkoi Euroopan osalta eilen 2.10. klo 16:00 ja jatkuu marraskuun 11. päivään.

Turnaussarja kattaa kokonaisuudessaan seitsemän aluetta: Pohjois-Amerikka itä, Pohjois-Amerikka länsi, Eurooppa, Brasilia, Lähi-itä, Aasia ja Oseania.

Kuten odottaa saattaa, turnaukseen voi osallistua ainoastaan PlayStation 4- ja PlayStation 5 -konsoleilla. Toisaalta osallistuminen on tehty mahdollisimman helposti; se tapahtuu suoraan pelin Compete-osiosta. Osallistuminen vaatii Epic-tilin vahvaa tunnistautumista ja vähintään pelinsisäistä taitotasoa 30.

Lisätietoa turnauksesta löydät täältä.

Lähde: PlayStation Kuvalähde: Epic Games

Yhteisö