Fortniten 10. kausi päättyi sunnuntai-iltana, kun musta aukko imaisi koko pelimaailman. Tällä hetkellä pelin pelaaminen ei ole mahdollista.
“The End” nimellä kulkenut tapahtuma alkoi sunnuntai-iltana kello yhdeksän Suomen aikaa, kun raketit ja asteroidit tulittivat pelikenttää. Dramaattisen musiikin soidessa musta aukko imaisi lopulta koko pelikentän miljoonien ihmisten katsellessa. Jopa livelähetys-alusta Twitch kaatui hetkeksi tapahtuman johdosta.
Pelin kehittäjä Epic Games pyyhki myös kaiken sisällön Fortniten nettisivuilta sekä sosiaalisista medioista ja tilalla on nyt vain musta aukko.
https://twitter.com/FortniteGame/status/1183441376630972418
“Lucas7yoshi“-nimisen data-minerin mukaan uusi, pelin 11., kausi käynnistyy todennäköisesti tiistaina. Fortniten nettisivujen koodia tutkiessa hän huomasi, että “The End” niminen tapahtuma päättyy tiistaina 15. lokakuuta kello 3:00 Pacific Standard Timeä, eli kello 13:00 Suomen aikaa. Nähtäväksi jää, pitääkö kyseinen löytö paikkansa.
Lähde: Dexerto
Kuva: Fortnite