Latinalaisamerikkalainen e-urheilu on kerännyt viime aikoina kyseenalaista huomiota. Vastikää Valorant-mestari LDM Esports kaatui joukkueen sisäisen petosskandaalin myötä, ja nyt paljastui kahden FIFA-piirien veteraanin tempaus naamioitua myös elämän veteraaneiksi koronarokotteen saadakseen.
Rubén Zerecero on Latinalaissa Amerikassa FIFA-tähden asemassa pelattuaan menestyksekkäästi vuosituhannen alun, kunnes siirtyi viime vuosina urallaan pelikoneelta sisällöntuottajan hommiin. Viimeksi hän on työskennellyt EA:lle, jonka alueellisena FIFA-kampanjapäällikkönä on toiminut Christian Nieva.
Maaliskuun 27. päivänä nämä kolmekymppiset sankarit päättivät kiilata koronarokotusjonossa omintakeisella tavalla. He marssivat Coyoacánin rokotuskeskukseen Mexico Cityssä vanhuksiksi naamioituneina ja esittivät Zereceron isän ja sedän henkilöllisyystodistukset.
Huijarit ehtivät saada rokotteensa ennen kuin tarkkailualuetta vartioinut liittovaltion virkamies kiinnitti huomiota heidän epäilyttävään olemukseensa suurine aurinkolaseineen ja huppareineen. Asiakirjojen uudelleentarkistuksen jälkeen heidät pidätettiin, ja nyt kelmejä uhkaa väärentämisestä ja identiteettivarkaudesta useiden vuosien vankeustuomio.
Joidenkin huhujen mukaan tempaus oli tarkoitettu vain kepposeksi, mikä kyllä kertoisi kyseisten vitsiniekkojen huumorintajusta olennaisen. EA ei toistaiseksi ole kommentoinut tapausta.
Lähde: GINX
Tuoreimmat uutiset:
- “Eivät menesty puoleen vuoteen” – asiantuntija lyttää Jimpphatin MOUZ-joukkueen
- NAVI:n päävalmentaja B1ad3: “Burnout iski – tarvitsimme tauon”
- Ennakko: Aleksib ja Jimpphat aloittavat IEM Katowicessa
- Murskajaiset! – Sahan luotsaama Heroic tylyllä tavalla ulos Katowicen huipputurnauksesta
- NAVI:n iM kertoo miksi joukkue jättää miljoonaturnauksen väliin